tiistai, 2. kesäkuu 2015

Satua vai totta

Sadussa kuninkaan kosketuksesta

kaikki muuttui kullaksi.

Elämässä monen käsissä

kaikki sirpaleiksi. Tai tuskaksi.

 

Uneksin hänestä, jonka kosketuksesta

kaikki muuttuu valoksi.

Ja rakkaudeksi.

Eikä se vain unta.

(Maaria Leinonen)

 

Olen aina tykännyt saduista, koska niissä yleensä onnellinen loppu. Lapsena luin kymmeniä paksuja satukirjoja läpi ja tykkäsin itsekin kirjoitella tarinoita. Saduissa köyhästä voi tulla rikas, rumasta kaunis, kömpelöstä lahjakas. Kaikki on mahdollista sadun maailmassa. Ehkä se siinä viehättääkin. Sama kuin elokuvissa. Voit samastua päätähteen ja olla hetken mielessäsi kaunis ja rohkea, onnellinen.

Mutta miten on oikeassa elämässä. Kun nuori kaunis nainen, prinsessaleikkejä lapsena leikkinyt neito ei löydäkään prinssiään. Tai jos löytääkin, mutta prinssi ei olekaan sellainen kuin lapsena haaveili, elämä ei sujukaan kauniisti ja harmonisesti. Tulee pettymyksiä ja kipua, unelmat särkyvät.

20130622-221833.jpg

Mielikuvitusmaailmaan on niin helppo sukeltaa kun oma elämä tuntuu raskaalta, epäoikeudenmukaiselta. Varmaan se on ihan hyvää ja terapeuttistakin silloin tällöin. Mutta jos oma elämä jää lopulta elämättä haavemaailman tähden, jotain on pielessä. On mukava nauttia prinsessahäistä ja olla fiiliksissä hetken, mutta sieltä on palattava arkeen ja omaan elämään - vähemmän kuninkaalliseen.

Vaikka toisaalta, meilläkin mahdollisuus olla Kuninkaan lapsia. Elää elämää yllätyksiä täynnä. Ei ole vain satua ja haavetta tavoitella onnellista elämää. "Anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan". Jonakin päivänä huomaat, ettei pahin tapahtunutkaan, sillä Hän tahtoi sinulle hyvää. Hän, jonka olemus ja nimi on Rakkaus. Jumala itse katselee sinua hymyillen, tahtoo pyyhkiä kyyneleet silmistäsi ja antaa sinulle hyviä lahjoja.  Miksi sitä niin vaikeaa uskoa, että pitää yrittää omin avuin tavoitella parempia?

Minulla vain tämä yksi elämä, ainutkertainen. Käsitänkö sen, vai kuluuko päiväni marisemiseen, kadehtimiseen, haaveiluun. Tämä elämäni satu on totta ja minulla mahdollisuus vaikuttaa juonen kulkuun. Vaikkei aina siltä tunnu. Korkeimman kädessä on kaikki. Ja kerran minäkin Kuninkaan tyttärenä kaikkien aikojen juhlissa mukana. Mutta jo sitä ennen ELÄN ja kiitän ja nautin juuri tästä elämästä joka minulle suotu, kaikkine rosoineen, särmineen. Etkö sinäkin?

torstai, 2. huhtikuu 2015

Via Dolorosa

Mitä lähemmäksi Pääsiäinen tulee, sitä lähemmäksi minua tulet Kristus, sitä syvemmin minua koskettaa se, mikä sinussa oli ihmistä,  kuolemaa kohti kulkevaa.

Mitä lähemmäksi Pääsiäinen tulee, sitä vakavammin mietin, kulkeeko tie ihmisyyteen aina Golgatan kautta. Sinnekö on mentävä löytääkseen totuuden ihmisestä ja Jumalasta? Sieltäkö vasta alkaa toivon väylä? Onko valon lähde siellä, missä ei näy taivasta eikä vastausta?    

 -Pia Perkiö

Voi miten minua lohduttaa se, että sinä Jeesus olet elänyt ihmisen elämän. Sinä tiedät ettei elämä aina ole helppoa. Sinä tiedät mitä on tuntea kipua, tuskaa, ahdistusta, yksinäisyyttä. Sinä tiedät miltä tuntuu olla hyljätty, vihattu, yksinjätetty. Sinä tunnet minun pimeyteni ja toivottomuuteni. Sinä näet kaiken, mutta et tuomitse. Se on ihmeellistä, se murtaa minut. Niin paljon on sinun seuraajissakin niitä, jotka sanovat rakastavansa, mutta keräävät kiviä taskuunsa heittääkseen niitä tarvittaessa. Sinä Jeesus pesit opetuslastesi jalat Kiirastorstaina osoittaaksesi palvelijan esimerkin. Osoitit että suurin on se, joka palvelee. Herra, anna anteeksi, että minun on usein niin vaikeaa suostua palvelijaksi. Auta minua nöyrtymään sinun rakkautesi alla.

Sinä Jeesus kuljit ihmisen tien. En voi ymmärtää rakkautesi määrää. En voi käsittää miten suuri Jumala meillä on, kun hänellä on varaa tulla niin pieneksi ja halveksituksi. Sydämeni täyttyy kiitollisuudesta kun ajattelen Jumalan rakkautta. Kuinka Jumala tahtoo JOKAISEN pelastuvan. Hän kärsi itse rangaistuksen voidakseen pelastaa meidät.

Jumala tuntee tuskien painon.

Hänkin kaatui ristinsä alla.

Hän tietää kyllä, että ei ole voimaa

voimattomalla.

-Pia Perkiö

Voi miten Jeesus mahtaakaan surra niitä, jotka luulevat pelastuvansa omillaan, niitä, joille Jumalan rakkauden lahja ei kelpaa. Hän tekee kaikkensa vetääkseen jokaisen luokseen. Sillä mitään hirveämpää ei voi olla kuin ikuinen ero Jumalasta.

Katson vavisten rosvoja ristillä

niin lähellä Kristuksen sydäntä.

Kumpi minä, kummalla puolella?

Se katkera vai armon tarvitsija?

-Pia Perkiö

torstai, 2. huhtikuu 2015

Vain rakkaus jää


Jörg Zink kirjoittaa:
Vaikka minä puhuisin kauniita sanoja hellyydestä ja rakkaudesta,
mutta ajattelisin ennen kaikkea sitä rakkautta,
jota tahtoisin itse saada toiselta,
enkä niinkään tätä toista, jota rakastan, silloin olisin vain itsekeskeinen egoisti.
Sillä rakkaus saa tekomme kestämään Jumalan silmissä.
Pysyväistä saavat aikaan ne, jotka rakastavat!

Rakkaus on katoamaton. Kaikki mitä me puhumme, hukkuu tuuleen.
Kaikki mitä me tutkimme ja pohdimme, unohdetaan.
Meidän tietomme on vain sirpaleita, puheemme Jumalasta vain sirpaleita.
Kun meidät ottaa vastaan Täydellinen, me saamme jättää sirpaleet taaksemme.

Yhtä ja toista me jo täällä ymmärrämme.
Mutta kerran me tunnemme sillä selkeydellä,
jolla Jumala tuntee meidät.
Niin pysyvät usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Usko on muuttuva näkemiseksi, toivo on muuttuva kiitollisuudeksi.
Mutta rakkaus pysyy rakkautena iankaikkisesti.
Siis sen, mikä pysyy tässä ajassa ja tämän maailmanajan jälkeen
rakentavat ne, jotka rakastavat.


Herra, kiitos siitä että sinä itse olet rakkaus. Kiitos, että olet näyttänyt että tärkeintä ei ole se mitä me saamme aikaan tai mitä me omistamme, vaan se että me rakastamme.  Anna rakkautesi vallata elämämme ja olemuksemme niin, ettemme enää toimisi itsekkyydestä ja omanedun tavoittelusta käsin vaan rakkaudesta. Aamen.
 

perjantai, 19. joulukuu 2014

Mikä on Joulurauhasi hinta?

Kävin viikonloppuna pitkästä aikaa eräässä Helsingin suurimmista kauppakeskuksista. Tuo reissu oli monella tavalla silmiä  ja mieltä avartava. Olin haaveillut ostavani viimeiset lahjat tuolta tavaraparatiisista, mutten loppujen lopuksi ehtinyt ostaa kuin yhden lahjan.

Valuin hitaaasti eteen päin  vaeltavan  ihmisjoukon perässä ja ihmettelin mistä nämä kaikki ihmiset ovat tänne juuri nyt eksyneet. Ihmiset kantoivat valtavia kasseja ja penkoivat tavararöykkiöitä. Kaupat olivat jo alentaneet hintoja, jotta ihmiset heltyisivät ostamaan enemmän joululahjoja. Pari tuntia jaksoin tungoksessa kierrellä kunnes olin henkisesti ihan poikki.. Oli pakko päästä ulos raittiiseen ilmaan. Meteli ja valtava tavaranpaljous tuntui ahdistavalta. Mietin mielessäni mihin nuo kaikki tavarat mahtuvat.. Kuka ne kaikki tarvitsee.. Ja miten
paljon jätettä niistä syntyy..


Yhtäkkiä muistin miksi olimme muuttaneet Helsingistä maalle. Juuri tämä ryysis ja tungos kaikkialla oli yksi iso syy maallemuuttoomme. Oli väsyttävää kun joka paikkaan piti jonottaa. Omaa rauhaa ja hiljaisuutta ei löytynyt edes lenkkipolulta. Sielläkin sai väistellä vastaantulevia, jotka etsivät luonnonrauhaa ja hiljaisuutta samasta paikasta.

Siinä tavaranpaljoutta ihmetellessäni kävi mielessä ajatus: tätäkö Joulu pohjimmiltaan on? Että ostamme suurella rahalla lahjoja turvataksemme itsellemme ja tuttavillemme hyvän joulumielen. Mikä on joulurauhan ja ilon hinta?

Vastaan itse, että hinta on monelle hyvin korkea. Jopa liian korkea. Monelle riittää, että Joulu on vain pinnallinen juhla, jossa ruoka, juoma ja lahjat ovat pääosassa läheisten kohtaamisen lisäksi. Toki nuo kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta jotakin olennaista puuttuu jos siinä on KAIKKI. Itse en osaa kuvitella Joulua ilman sen hengellistä sanomaa ja merkitystä. Enkä itseasiassa koko elämää. Mitä järkeä täällä olisi elää, vain materiaa keräten, uralla edeten ja nauttien niin paljon kuin mahdollista jos koko elämä olisi siinä?

En jaksaisi elää, jos en tietäisi, että on enemmän. Että on Jumala, joka on luonut tämän maailman ja minutkin tänne siksi, että elämälläni on Tarkoitus. Elän hänen suunnitelmassaan ja paras osa tuota suunnitelmaa on vasta tämän elämän jälkeen. Mitä järkeä missään olisi jos me olisimme täällä vain sattumalta?? Ei mitään. Monelle tämä on kuitenkin totuus. Siis se, että olemme täällä sattumalta eikä mitään Jumalaa ole. Silloin on ymmärrettävää, että elämän sisältöä etsitään nautinnoista, rahasta, huvituksista, MATERIASTA. Väitän että tässä etsinnässä kaiken mammonan keskellä loppupeleissä sydämeen jää kuitenkin tyhjyys jos ei ole yhteyttä Jumalaan. Tästä tyhjyydestä laulaja Johanna Kurkelakin puhuu eräässä naistenlehden haastattelussa. Hän kertoo, miten shoppailulla yritti täyttää elämänsä tyhjyyttä, kunnes hengellinen todellisuus aukesi ja löytyi mielenrauha.
 
Yhteys Jumalaan tuo mielenrauhan ja tarkoituksen elämään. Sillä jokaisen ihmisen sisimmässä on Jumalan kokoinen aukko, jota ei täytä etelänmatkat, loistelias ura tai miljoonaomaisuus.  Mitään emme saa mukaamme kun täältä lähdemme. Vain se, mitä on sydämeemme talletettu kestää kuolemankin jälkeen.


Mitähän Maria ja Joosef tuumisivat jos eläisivät ajassamme? Kun näkisivät millaiseksi Vapahtajan syntymäjuhlan puitteet ovat muuttuneet.. Mitä sanottavaa heillä olisi ihmisille, jotka stressaavat jouluvalmisteluista ja haalivat "hikihatussa" turhaa tavaraaa toinen toisilleen nurkkiin pyörimään? Varmaan pökertyisivät kaiken hässäkän keskellä ja haukkoisivat henkeään epäuskoisina.

Jos Joulu on vain tässä kaikessa ulkonaisessa, ymmärrän hyvin stressin ennen Joulua. Ymmärrän myös sen, että huonot lahjat voivat pilata koko joulun. Jos ei ole muuta.

Minun jouluni ei mene pilalle vaikkei kaikki valmistelut menisi ihan viimeisen päälle. Miksi ottaa turhaa stressiä ruuasta tai lahjoista..? Kaikki se on vain maallista ja katoavaa. Joulu on enemmän kuin kinkku, laatikot ja lahjat. Minulle riittää se ilo ja rauha joka tulee Joulunsanoman äärelle hiljentymisestä. On toki ihana katsella lasten riemua paketteja avatessaan. Mutta kaikista ihaninta on kuitenkin tuntea sydämessään rauha ja ilo, jonka Vapahtajan tunteminen antaa. Siinä on joulun todellinen salaisuus. Tämä on arvokkain aarre minkä ihminen voi omistaa. Ja väitän, että kun tämän aarteen saa omakseen, maistuvat ne jouluherkutkin paremmilta ja lahjat tuntuvat arvokkaammilta. Sillä on löytynyt todellinen SYY juhlaan ja iloon! Joku muu (Herrani) on valmistanut Joulun minulle. Minun tarvitsee vain avata sydämeni ja ottaa vastaan. Siksi nautin ilolla ja Herraani kiittäen jouluherkuista ja rakkaitteni seurasta.

Toivon, että sinäkin löytäisit Joulun salaisuuden ja koko elämän syvimmän Totuuden, Jumalan rakkauden Jeesuksessa. Jumala antoi ainoan Poikansa syntyä maailmaan, jotta sinulla olisi Elämä iankaikkisesti. Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, jotta sinä saisit olla vapaa ja onnelllinen Jumalan lapsi matkalla taivaankotiin, jossa on kaikkien aikojen JUHLAT! Niistä bileistä ei kannata jäädä pois!

Minä väitän, että rikkainta Joulua eivät vietä ne, jotka ovat tuhlanneet eniten juhlavalmisteluihin vaan ne, jotka ovat ottaneet maailman kalleimman lahjan (Jeesuksen) vastaan.

 
PALJONKO SINUN JOULUSI JA JOULURAUHASI MAKSAA?
 
(kirjoitus julkaistu jouluna 2008)

 

keskiviikko, 10. syyskuu 2014

Oman käden kautta

Tänään on vietetty valtakunnallista itsemurhien ehkäisypäivää. Olin mukana Savonlinnan kirjastossa olleessa tapahtumassa Puhutaan elämästä, jossa tämä aihe oli esillä. Itsemurhien ehkäisypäivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista, levittää tietoa ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimaantumista. Ennen kaikkea päivän tarkoituksena on tuoda sanomaa siitä, että itsemurha on estettävissä. (http://www.mielenterveysseura.fi/tiedotus_ja_julkaisut/itsemurhien_ehkaisypaiva

Vuonna 2012 Suomessa itsemurhaan päätyi 873 henkilöä mikä oli 39 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kolme neljästä itsemurhan tehneestä on miehiä. Itsemurhan tehneiden läheisiä on vuosittain 10 000. Suru ja järkytys koskettaa siis todella monia. Entäpä kuinka paljon mahtaa olla sellaisia epävarmoja kuolemia, kuten liikenneonnettomuuksia, jotka eivät selvästi paljastu oman käden kautta tehdyiksi. Suuri on ihmisjoukko, joka vuosikausia suree ja kärsii läheisen raskaan ratkaisun vuoksi. Itsemurhasta toipuminen ja surutyö vie paljon kauemmin aikaa kuin ns. luonnollisen kuoleman sureminen. Koska mukana on traumaattinen kokemus, surutyökin muuttaa muotoaan. Itsemurha jättää jäljen joka ei koskaan katoa. Haava paranee, mutta arpi jää.

Itsemurhien ehkäisytyö on tärkeää. Erityisen tärkeää se on itsemurhan tehneiden läheisten keskuudessa, sillä tutkimusten mukaan lähipiirissä koettu itsemurha jopa nelinkertaistaa läheisten oman itsemurhariskin. (www.surunauha.net/toiminta_ky.html)

Itsemurha tulee läheisille useimmiten yllätyksenä. Vaikkakin usea itsemurhaan päätynyt on yrittänyt aikeistaan jollakin tavalla läheisilleen viestittää. Usein tämän tajuaa vasta jälkeen päin. Itsemurha herättää läheisissä monia kysymyksiä, surua, syyllisyyttä ja häpeää. Läheiset jäävät miettimään itsemurhan syitä ja pelkäämään seurauksia. Usko ja luottamus elämään särkyy. Syyllisyys on äärettömän raskas taakka kantaa. On tärkeää saada apua hirvittävään menetyksen, jotta itse jaksaa elämässä eteen päin.

Mahtaako läheisten syyllisyyttä lieventää se mitä joku on sanonut: että jos ihminen haluaa kuolla, hän onnistuu siinä tavalla tai toisella, eikä kukaan voi häntä estää. Me emme voi väkisin pitää ketään hengissä. Itsemurhaan päätyneellä saattaa olla lukuisia epäonnistuneita yrityksiä ennen kuin hän lopulta onnistuu aikeessaan. Onneksi moni myös ehtii saada avun ennen kuin onnistuu riistämään itseltään hengen.

Itsemurhan tehneiden läheisille vertaistuen merkitys on tärkeää senkin vuoksi että itsemurhaan liittyy paljon sosiaalista häpeää. Itsemurhasta ei voi puhua samalla tavalla kuin muista läheisen menetyksistä. Kaikki eivät tahdo kertoa läheisen kuolintapaa muille. Olen vetänyt sururyhmiä itsemurhan tehneiden läheisille yhdessä kriisityöntekijän kanssa. Tammikuussa alkaa jälleen uusi ryhmä. Olen ryhmissä nähnyt miten suuri merkitys omaisten selviytymiselle on vertaistuella. Toinen saman menetyksen kokenut ymmärtää aivan eri tavalla kuin ne, jotka eivät ole kokeneet samaa menetystä. Toki jokaisen menetys on ainutkertainen, mutta jo se voi auttaa, kun huomaa, että muutkin ovat kokeneet saman ja päässeet elämässä eteen päin.

Uskovan ihmisen ahdistusta voi lisätä pelko siitä, minne rakas joutui kuolemansa jälkeen. Pääsikö hän edes taivaaseen vai jatkuuko elämä suuremmassa pimeydessä, koska tuolla tavalla oman elämänsä lopetti.

Anja Porion runossa sanotaan:

Kaksinkertaista taakkaa kannat:  surun kuormaa ja tuskaa taivasosuudestaan.
Yksi taakka sinulle riittää.
Toisen kantoi Kristus ristille.
Ylösnousemuksen aamussa
sulkee Jumala syliinsä - syntiset.

Ennen aikaan itsemurhan tehneet haudattiin hautausmaan ulkopuolelle erityiselle alueelle, sillä itsemurhaa pidettiin anteeksiantamattomana syntinä. Kamala millaista taakkaa läheiset silloin kantoivat omaisensa puolesta. Nykyään kirkkokäsikirjassa on seuraavanlainen rukous itsemurhan tehnyttä siunatessa: "Laupias Jumala. Ainoastaan sinä tunnet N.N:n elämän ja kuoleman. Uskomme hänet laupeutesi huomaan. Sinä tiedät miten raskasta elämä voi olla. Sinä tunnet sydämemme ja ajatuksemme. Vahvista ja lohduta meitä, jotka nyt murehdimme hänen kuolemaansa..."

On totta, että elämä on meille annettu suuri lahja eikä Jumala tahdo kenenkään lopettavan omaa elämäänsä. Kuitenkin Raamatun mukaan Jumala on oikeudenmukainen. Hän näkee jokaisen ihmisen elämän kokonaisuudessaan. Hän näkee senkin, mitä kukaan ihminen ei näe. Jumala on läsnä pimeimmässäkin pimeydessä. Myös siinä pimeydessä, johon ihmisen apu ei yllä on Jumala läsnä ja hänen armonsa on suurempi kuin voimme käsittää.

Itsemurhaan päätyy usein vakavasta masennuksesta kärsivä ihminen, jonka mielenterveys on syvästi järkkynyt. Ihminen, joka on joutunut niin syvään tuskaan ja pimeyteen että näkee kuoleman elämää lohdullisempana vaihtoehtona. Masennus on hengenvaarallinen sairaus, jonka hoitoon pitäisi todella panostaa. Syvästi masentunut ihminen ei enää hallitse itseään vaan voi joutua täydelliseen pimeyteen, jossa sitten luisuu synkkään ratkaisuunsa.

Olen miettinyt miten hirvittävä tunne on olla tuollaisessa pimeydessä, jossa on kuin kotelossa. Kenenkään ihmisen, läheisimmänkään apu ei sinne ulotu, on kuin kaikki, Jumalakin olisi hylännyt. Miten hirvittävä yksinäisyys tuossa pimeydessä onkaan. ;(

Silti uskon, että Kristus on läsnä ihmisen pimeimmässäkin hetkessä. Hän on itse "astunut alas tuonelaan" ja tietää ihmisen syvimmätkin ahdistukset. Sinnekin pimeyteen minne ei enää ihmisen käsi yllä, yltää Kristuksen haavoitettu ristille lyöty käsi. Tuo käsi ei tuomitse, vaan armahtaa. Näin tahdon uskoa. Mutta vaikka näin kirjoitankin, toivon että tekisimme kaikemme yhteiskunnassa ja seurakunnassa ehkäistäksemme itsemurhia. Sillä jokaisen ihmisen elämä on niin äärimmäisen arvokas ettei elämänlangan soisi katkeavan liian varhain.

Roomalaiskirjeen 8. luvussa on lohdulliset sanat: "Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. " (Room.8:35-39).

Voimia sinulle, joka suret läheisen itsemurhaa. Älä syytä iteäsi. Jätä rakkaasi Jumalan käsiin. Jätä itsesi Jumalan varaan. Jumala on rakkaus. Hän voi kantaa sinut pimeästä valoon. Et ole yksin. Moni on kulkenut saman surun tien ennen sinua ja löytänyt jälleen valon ja armon. Valo on olemassa vaikka et sitä vielä näe. Tartu ystävän käteen. Vain yhdessä, toinen toistamme tukien jaksamme jatkaa kulkuamme. Ja silloin kun et jaksa askeltakaan, on Eräs joka kantaa sinua.

  • RSS/Atom-syöte

    RSS/Atom-syöte