Ihmisen ulkoinen olemus kertoo hämmästyttävän paljon hänen mielentilastaan. Murheen murtama tai ahdistunut ihminen kävelee raskain askelin, ryhti on lysähtänyt kasaan. Rakastunut taas kävelee kepein askelin kuin jalat maan pinnan yläpuolella, hymyillen ja silmät kirkkaina. Rakastuneen ihmisen olotila on niin auvoinen, ettei ole ihme että siitäkin voi tulla riippuvaiseksi. Tällöin ihminen tavoittelee aina uudelleen rakastumisen huikeaa kokemusta yhä uusien ihmisten kanssa. Mutta tiedätkö, että samanlaisen onnellisen, lähes rakastuneen olotilan voi saada aikaan esimerkiksi yhteyden syntyminen tai uudistuminen Jumalan ja ihmisen välillä? Voiko olla suurempaa kokemusta kuin saada olla yhteydessä maailmankaikkeuden suurimpaan Rakkauden lähteeseen, itse Jumalaan!

Jeesuksen opetuslapsilla oli monia huikeita kokemuksia Jeesuksen seurassa vaeltaessaan. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan yhdestä tällaisesta. Pietari, Johannes ja Jaakob olivat Jeesuksen kanssa vuorella ja yhtäkkiä Jeesuksen ulkomuoto muuttui heidän edessään. He saivat nähdä Jeesuksen kirkastusvuorella taivaallisessa kirkkaudessaan. Tämä oli varmasti yksi näiden kolmen opetuslapsen elämän tähtihetkistä. Opetuslapset näkivät myös kuinka yhtäkkä paikalle ilmestyivät Vanhan testamentin suuret miehet: Mooses ja Elia ja Jeesus keskusteli heidän kanssaan. Pietari impulsiiviseen tapaansa olikin niin innoissaan tuosta tapahtumasta, että olisi tahtonut jäädä vuorelle, rakentaa sinne kolme majaa, joihin olisi voinut jäädä kauemmaksikin aikaa. Hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä! Olen itsekin monesti elämän onnellisina hetkinä ajatellut, kunpa aika juuri nyt pysähtyisi tähän.

Moni voi ajatella, että uskonelämäkin on todellista vain silloin jos kokee jatkuvasti suuria ilmestyksiä tai elämyksiä. Tosiasia on kuitenkin, ettei moni meistä ehkä koskaan elämässään koe suu­ria ilmestyksiä tai Jumalan läsnäoloa kovin voimallisesti. Kuitenkin koemme Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa arjessa ja seisomme tukevasti uskon perustalla. Toki on paljon ihmisiä, joila on voimakkaita yliluonnollisia kokemuksia. Jotkut ovat saaneet kohdata Jeesuksen näyssä tai nähneet enkelin tai kokeneet jotakin muuta yliluonnollista.  Nuo ovat varmasti hetkiä, jotka eivät koskaan unohdu mielestä. Jos saamme tällaisia yliluonnollisia us­koa vahvistavia hengellisiä kokemuksia, voimme sanoa niiden olevan elämämme taivashetkiä. Hetkiä, jolloin Jumalan läsnäolo tulee erityisen lähelle ja koemme suurta iloa ja murheet katoavat. Jumalan suuruus aivan kuin yhtäkkiä tulee käsinkosketeltavaksi ja tajuamme miten pieniä me ihmiset olemme häneen verrattuna. Moni on kertonut että juuri elämänsä käännekohdassa tai raskaassa elämäntilanteessa on kokenut Jumalan tulleen erityisen lähelle.

Uskon, että tällaisten "kirkastusvuorikokemusten" tarkoituksena onkin vahvistaa meitä uskossamme. Monet suurissa vaikeuksissa ja ahdistuksissa elävät ihmiset ovat saaneet erityisellä tavalla ko­kea Jumalan ilmestyneen heidän ahdistuksensa keskelle ja tämä on tuonut toivon toivottomuuteen. Itsellänikin on muutama tällainen kokemus siitä miten Jumala aivan kuin käsinkosketeltavalla tavalla on puuttunut asioiden kulkuun. Voimakas Jumalan läsnaolon kokemus on auttanut jaksamaan eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Ehkä moni ihmeitä kokeneista ihmisistä ei olisi edes jaksanut pysyä uskossa ilman noita kokemuksia, ja siksi Jumala on armossaan ne heille antanut. Silti suuria hengellisiä kokemuksia kokeneet eivät ole sen pyhempiä tai parempia Jumalan silmissä. Uskon mitta ei ole ulkonaisissa kokemuksissa. Arvostan suuresti monia vakaita, "jalat maassa" eläviä uskovia, joilla ei ole suuria hengellisiä kokemuksia kerrottavana, mutta joista aivan loistaa ulospäin Jumalan ihmeellinen rakkaus, nöyryys ja vahva usko. Monesti olen myös surullisena pannut merkille, kuinka joku voimallisia hengellisiä kokemuksia kokenut onkin kohta pudonnut korkealta kun kokemusten mennessä ohi, ei olekaan ollut mitään minkä perustalle uskonelämäänsä rakentaa.

Todellinen kestävä usko ei voi perustua VAIN ihmeellisiin hengellisiin kokemuksiimme tai tunteisiimme vaan Jumalan muuttumattomaan Sanaan. Jo se, että meissä on syntynyt usko Jumalaan on suuri ihme ja Jumalan teko meissä. Jumala on luvannut olla elämässämme mukana kes­kellä tavallista arkista elämäämme, vaikka emme hänen läsnäoloaan edes tuntisi. Saamme kertoa hänelle ilomme ja surumme kuin lapsi isälleen.

Vaikka emme saisikaan yliluonnollisia kokemuksia, Jumala on luvannut olla lähellämme koko ajan, silloinkin kun meistä ei siltä tunnu. Raamatun sanan kautta Jumala voi puhua meille ja antaa rohkaisua ja johdatusta elämään. Jumala on sitoutunut Sanaansa ja siksi sen mitä hän Sanassaan lupaa, hän aina pitää. Jumalan Sanaan me saamme myös vedota rukouksissassamme.

On hellyt­tävää nähdä kuinka suuresti omat vielä pienet lapseni luottavat isän ja äidin kaikkivoipaisuuteen ja kaikkitietävyyteen. Lapset vilpittömästi uskovat että mitä tahansa ongelmia eteen tuleekin, isä tai äiti kyllä kykenevät ne ratkaisemaan. Isommiksi kasvaessaan he varmasti alkavat käsittää, etteivät vanhemmatkaan ihan kaikkea osaa ja että mekin olemme vajavaisia. :-)

Jeesus asetti lapsen esikuvaksi meille kristityille sanoessaan:"Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta." Hän tarkoitti tällä varmasti juuri lapsen rajatonta luottamusta vanhempiinsa. Jeesus opetti meille että me saamme puhutella Jumalaa Taivaalliseksi Isäksemme. Saamme lapsen lailla tulla hänen luokseen ja kertoa hätämme ja huolemme hänelle. Jumala ei tahdo, että me näännymme taakkojemme ja ahdistustemme alle, vaan että kannamme murheemme hänelle ja luotamme että hän toimii kaikessa parhaaksemme. Psalmissa 55 jakeessa 23 luvataan "Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen." Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä luvataan: "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, hän pitää teistä huolen."


Eiköhän nyt heti paikalla oteta kaikki murhesäkkimme käteen ja viskataan ne pois!