Sielunhoitokurssin etukäteistehtäviin kuului oman sukupuun piirtäminen. Mielenkiinnolla aloin selvittää sukuni vaiheita ja henkilöitä. Sain apua äidiltäni sekä serkultani, joka oli tehnyt sukututkimusta isän puolen suvusta. Oli jännää piirtää omia sukulaisia ja tutkailla heidän välisiä suhteitaan. Samalla tuntui kuin olisin tehnyt ensimmäistä kertaa kunnolla tutkimusmatkaa omiin juuriini. Vaikka olinkin tietoinen monista sukuni vaiheista, niin sukupuun muotoon piirrettynä hahmotin tapahtumia ihan eri tavalla. Tehtävänanto kuului: etsi voimanlähteitä, joita olet sukusi jäseniltä saanut.
Oli jännä asia, että kun omaa sukua tarkasteli sukupuun muodossa, niin siitä avautui ihan uusia näkökulmia ja uutta ymmärrystä suvun jäseniä kohtaan. Yhtäkkiä tajusin esimerkiksi, miten raskasta oli ollut mummollani joka jäi yksinhuoltajaksi ja maalaistaloon pienen lapsen kanssa miehen kaaduttua sodassa. Tai miten isäni traaginen kuolema nuorena oli vaikuttanut koko suvun elämään. Sukupuusta näkyi myös tapahtumia, joista ei oltu haluttu puhua. Avioero oli häpeällinen asia, joka kuitenkin kulki mukana suvun vaiheissa ja elämässä.
Sukupuun äärellä käsitin, miten raskaista vaiheista monet sukuni jäsenet olivat selviytyneet. Ymmärsin, että usko Jumalaan oli se voimanlähde, jonka varassa oli jaksettu vaikeat vaiheet. Jumalan kädestä otettiin ilot ja surut. Käsitin itsekin jo pikkutyttönä omaksuneeni samanlaisen elämänasenteen. Jumala on ollut elämässäni mukana alusta saakka. Hänen kämmenellään olen saanut elää tähän päivään saakka. Jo pienenä mummolassa sain oppia tuntemaan rakastavan Taivaan Isän. Tästä sukuni hengellisestä perinnöstä olen todella kiitollinen. Se on valtava voimanlähde elämäsäni.
Sukupuuni ihmiset olivat ahkeria ja tehneet kovasti työtä. Maanviljelyksestä ja karjanhoidosta piti hankkia elanto suurelle perheelle. Perheen lapsista ei ollut varaa kouluttaa kuin ehkä yksi onnekas. Toiset joutuivat työelämään pienemmällä koulutuksella, joku jäi kotitilaansa jatkamaan. Unelmat eivät aina toteutuneet, niistä piti luopua. Elämä ei mennyt kuten oli itse suunnitellut tai olisi toivonut.
No kerronpa mitä voimanlähteitä sukupuusta löysin. Sitkeys ja sisukkuus ovat olleet tyypillisiä piirteitä sukuni vahvoile naisille. He eivät ole lyöneet hanskoja tiskiin silloinkaan kun tilanne on näyttänyt toivottomalta. Usko tulevaisuuteen on kantanut heitä. Tiedän myös että suvussani on rukoiltu paljon. Esirukoukset ovat kantaneet minuakin. Jo pienenä opin itsekin rukoilemaan ja siitä olen todella kiitollinen.
Kiitollisella mielellä katselen sukupuutani. Ihailen isoisovanhempieni töitä ja sisukkuutta. Olen onnellinen että saan olla osa sukuani. Saan olla omalla paikallani suvussani sekä Jumalan suunnitelmassa kuten toisetkin aiemmin. Toiset ovat kunnialla tehtävänsä täyttäneet vaikka eivät ole ehkä kiitosta aikanaan saaneet. Kuitenkin Jumala on kaiken aikaa nähnyt heidän puurtamisensa. Hän palkitsee ajallaan ja tavallaan. Toivon, että taivaan kodissa ovat nyt aiemmat sukupolvet odottamassa kunnes minun aikani on täysi. Kerran kohtaamme, saan nähdä heidät ja kiittää perinnöstä jonka heiltä sain.
Ymmärrän, että Jumalan siunaukset ovat kantaneet sukupolvesta toiseen. Toisaalta kipeää on myös huomata miten jokin asia, aivan kuin kirous, näkyy eri tavoilla eri aikoina. Se on siirtynyt isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Auttaako se, että minä tuon asian näen siinä, että voin pysäyttää kirouksen ketjun? Uskon, että näin on. Rukoilen Jumalalta siihen voimaa ja taitoa.
Armon ja rakkauden varassa saamme kaikki levätä. Ilman niitä emme kestä emmekä jaksa. Onneksi Jumalan armo (ansioton rakkaus meidän osaksemme) kestää ajasta aikaan. Jumalan armo on kaikkea suurempi. Sen varassa saan jatkaa oman elämäni matkaa luottaen johdatukseen kuten sukupolvet ennen minua. Raamatussa Herra vakuuttaa: "Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra sinun armahtajasi". (Jesajan kirja luvuista 43 ja 54)
Oli jännä asia, että kun omaa sukua tarkasteli sukupuun muodossa, niin siitä avautui ihan uusia näkökulmia ja uutta ymmärrystä suvun jäseniä kohtaan. Yhtäkkiä tajusin esimerkiksi, miten raskasta oli ollut mummollani joka jäi yksinhuoltajaksi ja maalaistaloon pienen lapsen kanssa miehen kaaduttua sodassa. Tai miten isäni traaginen kuolema nuorena oli vaikuttanut koko suvun elämään. Sukupuusta näkyi myös tapahtumia, joista ei oltu haluttu puhua. Avioero oli häpeällinen asia, joka kuitenkin kulki mukana suvun vaiheissa ja elämässä.
Sukupuun äärellä käsitin, miten raskaista vaiheista monet sukuni jäsenet olivat selviytyneet. Ymmärsin, että usko Jumalaan oli se voimanlähde, jonka varassa oli jaksettu vaikeat vaiheet. Jumalan kädestä otettiin ilot ja surut. Käsitin itsekin jo pikkutyttönä omaksuneeni samanlaisen elämänasenteen. Jumala on ollut elämässäni mukana alusta saakka. Hänen kämmenellään olen saanut elää tähän päivään saakka. Jo pienenä mummolassa sain oppia tuntemaan rakastavan Taivaan Isän. Tästä sukuni hengellisestä perinnöstä olen todella kiitollinen. Se on valtava voimanlähde elämäsäni.
Sukupuuni ihmiset olivat ahkeria ja tehneet kovasti työtä. Maanviljelyksestä ja karjanhoidosta piti hankkia elanto suurelle perheelle. Perheen lapsista ei ollut varaa kouluttaa kuin ehkä yksi onnekas. Toiset joutuivat työelämään pienemmällä koulutuksella, joku jäi kotitilaansa jatkamaan. Unelmat eivät aina toteutuneet, niistä piti luopua. Elämä ei mennyt kuten oli itse suunnitellut tai olisi toivonut.
No kerronpa mitä voimanlähteitä sukupuusta löysin. Sitkeys ja sisukkuus ovat olleet tyypillisiä piirteitä sukuni vahvoile naisille. He eivät ole lyöneet hanskoja tiskiin silloinkaan kun tilanne on näyttänyt toivottomalta. Usko tulevaisuuteen on kantanut heitä. Tiedän myös että suvussani on rukoiltu paljon. Esirukoukset ovat kantaneet minuakin. Jo pienenä opin itsekin rukoilemaan ja siitä olen todella kiitollinen.
Kiitollisella mielellä katselen sukupuutani. Ihailen isoisovanhempieni töitä ja sisukkuutta. Olen onnellinen että saan olla osa sukuani. Saan olla omalla paikallani suvussani sekä Jumalan suunnitelmassa kuten toisetkin aiemmin. Toiset ovat kunnialla tehtävänsä täyttäneet vaikka eivät ole ehkä kiitosta aikanaan saaneet. Kuitenkin Jumala on kaiken aikaa nähnyt heidän puurtamisensa. Hän palkitsee ajallaan ja tavallaan. Toivon, että taivaan kodissa ovat nyt aiemmat sukupolvet odottamassa kunnes minun aikani on täysi. Kerran kohtaamme, saan nähdä heidät ja kiittää perinnöstä jonka heiltä sain.
Ymmärrän, että Jumalan siunaukset ovat kantaneet sukupolvesta toiseen. Toisaalta kipeää on myös huomata miten jokin asia, aivan kuin kirous, näkyy eri tavoilla eri aikoina. Se on siirtynyt isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Auttaako se, että minä tuon asian näen siinä, että voin pysäyttää kirouksen ketjun? Uskon, että näin on. Rukoilen Jumalalta siihen voimaa ja taitoa.
Armon ja rakkauden varassa saamme kaikki levätä. Ilman niitä emme kestä emmekä jaksa. Onneksi Jumalan armo (ansioton rakkaus meidän osaksemme) kestää ajasta aikaan. Jumalan armo on kaikkea suurempi. Sen varassa saan jatkaa oman elämäni matkaa luottaen johdatukseen kuten sukupolvet ennen minua. Raamatussa Herra vakuuttaa: "Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra sinun armahtajasi". (Jesajan kirja luvuista 43 ja 54)
Kommentit