Suru ja järkytys täyttää varmasti jokaisen mielen eilisen Kauhajoen tragedian tähden. Emme voi muuttaa tapahtunutta. Voimme vain olla toinen toistemme tukena. Voimme kuunnella, lohduttaa, kulkea rinnalla, rukoilla surevien puolesta. Jumala näkee ja tietää kaiken. Hänelle saamme ahdistuksemme ja tuskamme huutaa ja pyytää voimia.

Psalmissa 34 luvataan : "Herra on lähellä niitä,
joilla on särkynyt sydän,

hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli."

        Löysin seuraavanlaisen kirjoituksen postitiivareiden sivulta
 ja tahdon jakaa sen tässä:

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut
huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin
sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen
tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa
sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä
vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin - onhan?

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia
mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.
Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan
sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että
olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe
huomista. Jollekulle tämä on viimeinen
mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?

Rukous surussa:


Jumala, sanat eivät riitä kuvaamaan suruani.
Se koskee niin ja on vaikeaa.
Tunnet pimeyteni ja yksinäisyyteni.
Kaipaus vihloo sisälläni.
Värit ovat kadonneet ja äänet hiljentyneet.
Lohdutuksen Jumala, anna minun tuntea läheisyytesi.
Tartu käteeni ja anna minun nähdä aamun sarastus.
Kiitos että kuljet kanssani tämän pimeän laakson läpi kohti valoa.
Aamen.