Tehokkuus on päivän sana yhteiskunnassamme. Työyhteisöissä mietitään kuinka tehokkuutta voitaisiin lisätä, tai miten työntekijöistä saataisiin entistä enemmän irti. Työntekijän on venyttävä ja joustettava kuin kuminauha työpaikan vaatimusten mukaisesti. Työterveyslaitoksen nettisivuilla sanotaan: "Työn ja vapaa-ajan vuorottelu suojaa hyvinvointia. Ihmisen hyvinvoinnille työn ja levon, rasituksen ja elpymisen rytmisyys on tärkeää. Jos ponnistelu ei välillä lakkaa eivätkä elintoiminnot pääse palautumaan, taukoamaton rasitus kuluttaa ihmisen biologista perusjärjestelmää."
   
Ikävä kyllä todellisuus on usein toinen. Työtä voi olla liikaa tai omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ovat huonot Monia painavat määräaikaiset työsuhteet ja epävarmuus tulevasta. Pitkiin työttömyyskausiin tai sairauslomiin liittyy työelämästä syrjäytymisen vaara, joka syystäkin ahdistaa. Mikäli työ rasittaa liikaa, myös lasten kasvatustehtävän edessä koetaan riittämättömyyttä ja voimattomuutta. Työstressin myötä riski vanhemman ja lapsen välisiin ristiriitoihin kasvaa heikentäen lapsen henkistä hyvinvointia. Tämä heijastuu lapsen käytöshäiriöinä. Stressaantunut vanhempi ei jaksa kuunnella lapsen tarpeita eikä kiinnostua lapsen tekemisistä ja harrastuksista. Vanhemmalla voi olla tapana vetäytyä työstressin uuvuttaessa. Hän on fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissaoleva. Tämän on todettu pitkällä tähtäimellä ennustavan lapsen masennusta.

Todella vakavia asioita ja seuraamuksia! Ei siis ole samantekevää miten työyhteisössä suhtaudutaan työntekijän perhe-elämään. Jatkoa Työterveyslaitoksen sivuilta: "Kehittämällä työn itsenäisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia työssä, tuetaan myös vanhemmuutta. Moniroolisuus - olla isä, äiti, työntekijä, puoliso yhtä aikaa - on nykypäivänä haaste. Toisaalta se nähdään positiivisena voimavarana ja mahdollisuutena: useiden roolien hallinta vahvistaa itsetuntoa, monipuolistaa yksilön persoonallisuutta ja taitoja ja antaa sosiaalisia valmiuksia."

Miten on käytännössä? Kärjistetysti sanoen: nähdäänkö työpaikalla työntekijän perhe voimavarana vai haittaavana tekijänä? Monessako työyhteisössä on lupa sanoa: olen väsynyt, pelkään että pian uuvun tai lapseni on sairas ja tarvitsee minua? Monelle uhka työpaikan menettämisestä on todellinen. On vain pakko jaksaa, yrittää olla hyvä työntekijä, venyä voimien äärirajoille - usein jopa oman terveyden tai perheen hyvinvoinnin kustannuksella.
   
Ihminen ei ole robotti. Kukaan ei veny loputtomasti. Pitämättömät vapaapäivät, huonosti nukutut yöt ja jatkuva päänsärky ovat vakava merkki lähestyvästä romahduksesta. Ihmisten elämäntilanteet myös muuttuvat. Pikkulapsiperheissä perheen ja työn yhteen sovittaminen vaatii vanhemmilta paljon ylimääräistä energiaa ja suunnittelua. Ajankäytön hallinta voi olla välillä äärimmäisen uuvuttavaa. Puhumattakaan jos perheessä on aviokriisi, sairautta tai muuta kuormittavaa. Myönän, että itsellenikin tulee välillä olo, etten riitä kaikkiin niihin rooleihin, joita minulta vaaditaan. En riitä äitinä, pappina tai puolisona.

Onneksi joskus elämä ja (Jumala) yllättää! Tänä aamuna sain lapseltani kortin, joka oli täynnä sydämiä. Sen takana luki: "Olet hyvä äiti" sekä tyttöni nimikirjoitus sydämen kera. Kyynel vierähti poskelleni. Syyllisyyteni ja vaatimusten paineissa oma lapseni julisti minulle armon evankeliumia. Joskus Jumala puhuu meille lasten kautta.

Uskon, että Jumala tahtoo sanoa sinulle ja minulle tänään:

SINÄ OLET HYVÄ. SINÄ RIITÄT. ÄLÄ SYYLLISTÄ JA TUOMITSE ITSEÄSI.
MINÄ RAKASTAN SINUA.
 RAKASTA SINÄKIN ITSEÄSI JA OLE ITSELLESI ARMOLLINEN.