Uutiset sukupuoltaan vaihtavasta pastorista ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä helluntaiseurakunnan piirissä tarkoittavat monien mielestä sitä, että kirkon uskottavuus on mennyt. Kuinka voi uskoa kirkkoon, jos sen sanomanviejät eivät elä julistustaan todeksi, moni ajattelee. Monelle on kauhistus se, millaisia luurankoja kirkosta paljastuu. Minulle tämä ei ole mitenkään yllätys. Olen nähnyt kirkkomme piriissä monenlaista. Kirkko paljastuu välillä hyvin raadolliseksi, koska me uskovat emme ole enkeleitä. Vaikka Jeeesus on sovittanut syntimme, ei hän tee meistä  synnittömiä robotteja. Meille on annettu vapaa tahto  ja olemme vastuussa teoistamme. Seurakunnan työntekijöiden on ikävä kyllä mahdollista langeta siinä missä kenen muun tahansa. Vaikkakin heillä tulisi olla erityinen halu kilvoitella ja pyrkiä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ja olla esimerkkinä toisille.

Media herkuttelee kirkon työntekijöiden lankeemuksilla ja ihmiset ahmivat iltalehtien paljastuksia. Jostakin syystä meistä on aina aina mukavampi nähdä pahuus toisessa kuin oman sydämemme mustuus. Vai onko niin, että tunnemme itsemme paremmiksi kun hehkuttelemme toisten pahoilla teoilla? Viisaaampaa ja Jumalan mielen mukaista olisi tuomitsemisen sijaan rukoilla "langenneen" puolesta. Miksi me niin helposti otamme kiven käteemme, sen sijaan että laittaisimme kätemme ristiin?

Seurakunta ei ole, toisin kuin ajatellaan, täydellisten pyhien ihmisten yhteisö. Samat ongelmat, sairaudet, vääristyneet toimintamallit ja väärinkäytökset ovat valitettavasti todellisuutta seurakunnissa kuin muissakin työyhteisöissä, koska olemme kaikki syntisiä. On hyvä, että vakavat väärinkäytökset tulevat julkisuuteen ja niistä puhutaan. Surullisinta näissä uutisissa on minussa se, että rikollista toimintaa on pitkään suojeltu tai se on lakaistu maton alle. On hirvittävää, että hyväksikäytettyä on syyllistetty tai yritetty vaientaa. Pahoja tekoja ei saa suojella vaan ne on tuotava valoon, vaikka kysessä olisi seurakunanan pastori tai merkittävässä asemassa oleva henkilö. On myös vastuutonta kuvitella, että anteeksiantaminen tai synninpäästö voisi hetkessä parantaa hyväksikäyttäjän. Joku muu "lankeemus" tai hairahdus on eri asia. Jatkuvan hyväksikäytön takana tekijällä on niin isoja traumoja, ettei  henkilö hetkessä pääse eroon taipumuksestaan ilman terapiaa ja ammattiapua.

Tänään lasten oikeuksien päivänä olisi hyvä muistaa Jeesuksen sanat lapsista. Jeesus asetti lapsen meille aikuisille esikuvaksi. Jeesus puhui myös todella vakavia asioita niille, jotka viettelevät lapsen. Jeesus otti lapsia syliinsä ja siunasi heitä. Meidän aikuisten tehtävä on suojella lapsia kaikelta mikä voisi heitä vahingoittaa. Suojeleminen on myös sitä, että lapsen sanat, kertomus ja kokemukset otetaan todesta vaikka ne olisivat miten kiusallisia tai ahdistavia.

Jos mietit kirkon uskottavuutta näiden yksittäisten tapausten takia, kehottaisin sinua ajattelemaan avarammin. Ei Jumalan Sana tai evankeliumin sanoma muutu, vaikka me ihmiset emme kykene sen mukaan täydellisesti elämään. Jokaisessa ihmisessä on taipumus pahaan, niin papissa kuin maallikossakin. Jokainen meistä tarvitsee anteeksiantamusta ja armoa. Jokaista kutsutaan kilvoittelemaan ja tarkkailemaan vaellustaan. Kirkon sanoma Jeesuksesta syntiemme sovittajana on ainoa valo tässä pimeydessä, joka maailmassa välillä vallitsee. Ilman uskoa Jumalaan, joka kerran tuomitsee oikeudenmukaisesti ja saattaa oikeuden voittoon, elämä tuntuisi mielettömältä. Vai Jumalan rakkaus voittaa lopullisesti pahan. Uskovien tehtävä on taistella pahuutta vastaan ja puolustaa väärinkohdeltuja.

Jumala on rakkaus. Meidän kristittyjen tehtävä on kilvoitella rakkauden teoissa. Se tarkoittaa myös sitä, että elämme totuudessa. "Totuus on tekevä vapaaksi", sanoi Jeesus. Sananlaskujen kirjassa sanotaan: "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon." (Sananlaskut 28:13). 

Nyt tarvitaan paljon rukousta. Rukousta, että Pyhä Henki saisi johtaa kirkkoamme sekä yksityisiä kristittyjä elämään Jumalan tahdon mukaan! Herra, armahda meitä!