"Jeesus tulee, oletko valmis" pappi jyrisi saarnatuolista niin että Mirva säpsähti. "luki ennen puhelinpylväässä" hän jatkoi hiljaisemmalla äänellä. Aika tehokas saarnan aloitus, Mirva hymyili. Kyllähän Mirvakin ne puhelinpylväät muisti. Nuorena tekstiä pidettiin hauskana pilana ja väännettiin eri muotoihin. Kuka milloinkin oli tulossa, niin että piti olla valmis. Mirva vilkaisi vieressään istuvaa Tainaa, jonka kaveriksi oli suostunut tuomasmessuun lähtemään. Taina näytti kuuntelevan keskittyneesti. Hänelle uskonasiat olivat niin luonnollisia, toisin kuin Mirvalle joka tunsi olonsa vieraaksi kirkon penkissä. Aika nuorennäköistä porukkaa messussa näytti olevan ja tuomaslaulut bändin säestyksellä kuulostivat yllättävän rempseiltä. Muutama vanha tuttu riparikappalekin oli laulettu.

Nuori mukavannäköinen pappi puhui saarnassaan siitä, miten Jeesus tulee aikojen lopulla takaisin suuressa kirkkaudessa enkeliensä kanssa ja noutaa omansa taivaan kotiin. Hän korosti, että sen vuoksi oli tärkeää tuntea Jeesus henkilökohtaisesti. Pappi kertoi, kuinka Jeesuksen syntymä ja kuolema oli ennustettu raamatussa jo vuosisatoja ennen kuin ne tapahtuivat. Samalla tavalla Jeesuksen toinen tuleminen maan päälle oli ennustettu. Mirva katseli ympärilleen ja mietti ajattelivatko nuo kaikki ihmiset samalla tavalla. Ainakin he näyttivät kuuntelevan keskittyneesti. Eihän Mirvakaan mikään jumalankieltäjä ollut. Kyllä hän Jumalaan uskoi. Joka ilta luettiin lasten kanssa iltarukouskin. Ja Jeesuskin oli varmasti ihan hyvä ihminen. Opetti tärkeitä asioita, teki ihmisille hyvää. Mutta oliko hän jotakin enemmän?

Mirva ei kehdannut olla lähtemättä ehtoolliselle, kun muutkin menivät. Ehtoollispöydässä tapahtui jotakin merkillistä. Pappi ojensi ehtoollisleivän ja sanoi "Jeesuksen Kristuksen ruumis sinun puolestasi annettu". Mirva laittoi leivän suuhunsa ja kuuli selvästi äänen: "Mirva, olen odottanut sinua, tahdotko seurata minua?" Mirva katseli hämillään ympärilleen, mutta pappi oli jo monen metrin päässä. Yhtäkkiä Mirva ei voinut estää kasvoilleen valuvia kyyneleitä. Jotenkin hän sai ehtoollisviinin hörpättyä ja kömmittyä paikalleen penkkiin. Messun loppuajan Mirva istui kummallisessa olotilassa ja hämmentyneenä. Ääni oli ollut niin todellinen. Mirva muisti miten lapsena pyhäkoulun opettaja oli puhunut sydämen avaamisesta Jeesukselle. Silloin Mirvakin oli pyytänyt Jeesusta elämäänsä, mutta vanhemmaksi tultuaan asia oli jotenkin unohtunut. Elämä oli kulkenut eteenpäin eikä Mirva ollut pitkään aikaan ajatellut koko asiaa.

Illalla nukkumaan käydessään Mirva tunsi itsensä kuin pikkutytöksi kuiskatessaan: "Jeesus, olitko se sinä, joka minulle puhuit ehtoollispöydässä?" Lämmin tunne valtasi Mirvan kuin pehmeä peitto ja Mirvaa alkoi taas itkettää. Mikä minuun on mennyt, olenko sekoamassa, Mirva mietti. "Kyllä minä tahdon seurata sinua." Mirva sopersi ja lämmin tunne hänen sisällään kasvoi. Mirva ei tiennyt oliko se hänen omia ajatuksiaan vai Jumalan ääni, mutta aivan kuin joku olisi sanonut: "Mirva, minä rakastan sinua. Tahdon olla elämässäsi mukana."

Aamulla kun Mirva heräsi, hänestä tuntui jotenkin erilaiselta. Mielessään hän kuiskasi: "Jeesus" ja tunsi saman lämmön leviävän olemukseensa. Ehkä se on totta, mitä sinusta sanotaan, Mirva ajatteli, että sinä todella elät ja tulet kerran takaisin. Aamiaispöydässä mies ihmetteli kun Mirva näytti niin pirteältä ja säteilevältä. Mirva pohti mielessään että ehkä hän voisi lähteä sinne messuun toisenkin kerran Tainan kanssa. Jotenkin näistä asioista piti nyt päästä selvyyteen. Ehkä jossakin vaiheessa uskaltaisi puhuakin jonkun kanssa. Töihin ajaessaan Mirva tunsi olonsa ihmeen iloiseksi ja hän alkoi hyräillä tuttua messulaulua.