Ihmisellä on tarve hallita asioita ja elämäänsä. Puhutaan elämänhallinnasta. Kuitenkin tosiasia on, että viime kädessä pieni ihminen voi vaikuttaa asioihin ja elämäänsä vain tietyssä määrin. Emme ole voineet vaikuttaa syntymämme hetkeen tai valita vanhempiamme.. Elämäämmekään emme voi sekuntiakaan pidentää siitä mihin sen päättymishetki on asetettu. Raamatussa sanotaan että Jumala on määrännyt elämämme päivät jo ennen kuin olemme syntyneetkään. Elämämme on korkeammassa kädessä, uskoimmepa sitä tai emme.

Olen ollut tämän viikon sairaalaharjoittelussa osastolla, jossa moni ihminen on saanut lääkäriltä "kuolemantuomion" eli diagnoosin että mitään ei ole enää tehtävissa. Sairaan ja kärsivän ihmisen lähelle ei voi mennä kaikkitietävänä tai hurskaita lauseita ladellen. Kun mitään ei ole tehtävissä, moni pakeneekin paikalta. Monelle on liian pelottavaa olla vain hiljaa kun ei ole sanoja, ja suostua kärsivän rinnalle. Monelle on liian raskasta kohdata ihmistä joka tuo mieleen omankin haavoittuvuuden ja sen että itsekin olen kuolevainen. Ihmisellä on illuusio omasta haavoittumattomuudesta tai kuolemattomuudesta ja kärsivä ihminen muistuttaa ikävällä tavalla tämän illuusion valheellisuudesta.

Kärsivän ihmisen rinnalla on suostuttava olemaan hiljaa ja vailla vastauksia. Siksi ei ole helppoa olla kuolevan ihmisen rinnalla kun tietää, ettei voi häntä parantaa. Tärkeintä onkin suostua olemaan läsnä ja lähellä. Vaikka ei olisi sanoja, voi yhdessä kärsivän kanssa etsiä Jumalan kasvoja. Pyytää hänen apuaan ja läsnäoloaan. Äiti Teresa näki kärsivässä ihmisessä Kristuksen kasvot. Näemmekö me? Näkeekö yhteiskunta? Tuntuu siltä että ihminen on arvokas niin kauan kuin hän tuottaa yhteiskunnalle jotakin. Sairas tai työkyvytön ei ole tuottava, mutta kristillisen näkökulman mukaan HÄN ON YHTÄ ARVOKAS IHMISENÄ.

Minä pelkään yhteiskuntaa jossa jatkuvasti lomautetaan ihmisiä, jotta saataisiin yritykselle parempi tuotto. Minä pelkään yhteiskuntaa, joka ei näe kärsivien, sairaiden ja erlaisten ihmisten arvoa vaan pitää heitä tuottamattomina ja kustannuksia lisäävinä turhakkeina.

Kuka tahansa voi sairastua. Kuka tahansa vo menettää työkykynsä. Seuraavan kerran kun näet kärsivän ihmisen, mieti, että entä jos se olisitkin sinä. Mitä tahtoisit että sinulle silloin tehtäisiin tai miten sinuun suhtauduttaisiin? Näin Jeesus opetti meitä elämään. Rakastamaan lähimmäistä kuten itseämme. Tekemään toiselle sitä, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.

Ihmisen arvo ei ole siinä miten paljon hän saa aikaan tai miten tuottava yksilö hän on. Ihminen on arvokas Jumalan kuvana juuri sellaisena kuin hän on. Sairaalassa kiertäessäni on ollut ihmeellistä nähdä miten Jumala voi joskus myös tehdä ihmeitä. Vaikka lääkärit eivät antaneet kuolemansairaalle toivoa paranemisesta, niin silti toipuminen edistyy. On kiitollinen mieli kun saa nähdä potilaan kokevan, että Jeesus on lähellä kaiken kivun ja kärsimyksen keskellä. Hän on kipujen mies ja sairauden tuttava. Hän on läsnä siellä missä ihminen kärsii, siellä missä toivo on mennyt ja ihmisten keinot käytetty. Jumalalle on KAIKKI mahdollista. Vaikka hän ei aina vastaa rukouksiimme kuten me tahdomme, niin hän on luvannut olla kanssamme joka hetki. Niissä pimeissäkin laaksoissa.

Herra, opeta minua olemaan sinun käsinäsi ja jalkoinasi, suunasi ja korvinasi tässä maailmassa. Kiitos ettet sinä Jeesus kulje yhdenkään kärsivän ohi. Herra, armahda yhteiskuntaamme jonka kovat arvot jyräävät pienten ja heikkojen yli. Auta minua olemaan niiden äänitorvena joilla ei ole voimaa ajaa omia etujaan. Herra, anna minulle enemmän rakkautta , jotta näkisin maailman hädän sinun silmilläsi ja tekisin oman osani sen lievittämiseksi. Tätä pyydän sinun voimallisessa nimessäsi Jeesus.