Kai se on pakko ottaa kantaa tähän eläkeasiaankin, kun oon sitä mielessäni puntaroinut muutaman viikon. Täytyy sanoa ettei tunnu kovin mukavalta ajatus siitä, että Vanhasen (hallituksen) ehdotuksen mukaan (joka onneksi kaatui) meikäläisellä olisi vielä lähes 30 työvuotta edessä! Kuulostaa aika hurjalta, eikö vain? Toki olen kyllä aiemminkin vitsailllut, että meikäläinenhän on yksi suuren ikäluokan palkan maksajista, jotta mahdanko itse eläkkeelle päästäkään. :-) Ei siinä mitään ettenkö työstäni tykkäisi, mutta kai ihmisen on tarkoitus jaksaa elämässä muutakin kuin vain työntekoa. Ja paras porkkana pitämään yllä työmotivaatiota ei todellakaan ole tuollainen eläkeilmoitus, joka pudotettiin kuin pommi.

En oikein ymmärrä tällaistä yhtälöä, jossa työntekijästä imetään jo nykyisellään kaikki mikä on saatavissa ja sitten väläytetään että eläkeikäkin sitten nousee. Ei ole kovin realistinen ajatus kuvitella että tällaisella työtahdilla ihmiset oikeasti jaksavat paljon yli kuusikymppiseksi töissä. Jo nyt valtava määrä porukkaa putoaa työelämän junasta liian aikaisin kun kroppa tai psyyke eivät kestä asetettavia vaatimuksia.

Täytyy taas todeta, että liian monta ihmistä olen itsekin siunannut hautaan juuri heidän päästyään eläkkeelle. Edessä piti olla suunnitelmia täynnä olevat ihanat eläkepäivät, mutta terveys ei kestänytkään. Yhtäkkiä tuli lopullinen pysähdys. Todella surullista. Eikä näitä ihmisiä, joille näin on käynyt ole ihan vähän. Luepa vaikka Hesarin kuolinilmoituksia, niin aika hälyttävän paljon sieltä löytyy viis-ja kuuskymppisiä. Ei toki työelämää voi kaikesta syyttää, mutta kauhulla olen kuunnellut eri aloilla työskentelevien ystävieni kertomuksia lähes kohtuuttomista vaatimuksista joita työntekijälle asetetaan.

Toinen asia on se, että jo nyt moni yli viisikymppinen saa kynsin hampain taistella pitääkseen työpaikkansa. Kokemusta kun ei enää tunnuta arvostavan siinä missä ennen. Nuoret vastavalmistuneet ajavat kevyesti ohi kokeneen työntekijän. Miksi näin? Ovatko nuoruus ja nopeus parempia asioita kuin kokemus? Entä miten tähän yhtälöön sopii eläkeelle pääsyiän korottaminen?

Tässä kilpajuoksussa on tainnut unohtua, että ihminen ei ole robotti. Ihminen tarvitsee yhä lepoa ja rentoutumista. Jos halutaan, että työntekijä voi hyvin, olisi työyhteisöissä panostettava työntekijän hyvinvointiin. On onneksi työpaikkoja jossa jaetaan liikuntaseteleitä tai kannustetaan muuten toimintaa, joka pitää yllä työkykyä. Mutta on sellaisiakin työpaikkoja, joissa työntekijän perhekin nähdään esteenä. Onhan se aina pois tuottavuudesta, jos työntekijä joutuu olemaan kotona sairaan lapsen kanssa tms.

Minä peräänkuulutan pehmeämpiä arvoja työelämään. Meillä on vain tämä yksi ainoa elämä. Jumalan antama lahja. Elämässämme työ on vain yksi osa kokonaisuutta. Mielestäni ennemmin kuin eläkeiän nostamista, pitäisi miettiä sitä, miten saataisiin ihmiset jaksamaan työelämässä edes nykyiseen eläkeikäänsä asti. Mikä mättää nykyisessä työkulttuurissa, kun sairauslomat ja uupumiset jatkuvasti lisääntyvät? Minne on kadonnut työn mielekkyys? Mistä mielekkyys löytyisi?

Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään kuinka katoavainen minä olen! Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni. Herra, onko minulla vielä toivoa? Kaikki on sinun varassasi. (Psalmi 39:5-6,8)


"Herra, opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen." (Psalmi 90:12)