Moneen ammattiin liittyy tietynlaisia mielikuvia. Esimerkkinä se, että poliisia pitää pelätä tai että insinööri on melkoisen putkiaivoinen ihminen. Pusu Pappina näihin mielikuviin usein myös törmää. Vaikka elämme jo vuotta 2009 niin monelle papin näkeminen vaikkapa terveyskeskuksen vuodeosastolla jonkun potilaan luona tuo heti mieleen, että ihminen, jonka luona pappi on, varmaan pian kuolee.

Vanha vitsihän on, että kun pappi tulee katsomaan potilasta, potilas toteaa:"Ei tässä vielä niin huonossa kunnossa olla, että pappia tarvitaan". Onko pappi siis profiloitunut vain kuoleman vertauskuvaksi, jonkinlaiseksi kuoleman enkeliksi?

Siirtyessäni ensi viikolla sairaalapapiksi (puolet työajastani), toivon sydämestäni ettei näin ole. Pappi ei edusta vain kuoleman läheisyyttä, tekeehän pappi toki paljon muutakin kuin siunaa vainajia tai käy kuolevien luona.

Pappi vihkii rakastuneita pareja ja kastaa suloisia vauvoja. Pappi pitää rippikouluja ja toimii perheneuvojana. Miksei pappi siis voisi yhtähyvin edustaa rakkautta ja uuden elämän ihmettä? Nykyään löytyy toki pappeja moneen lähtöön, on poppipappia, liikuntapappia, tangopappia ym. Silti vanhat mielikuvat ovat tiukassa.

Vanhemman polven ajatuksiin varmasti vaikuttavat muistot siitä, miten pappi toi surusanoman kotiin esimerkiksi rintamalla kaatuneista. Mummoni kertoi, miten ikkunasta peläten katsottiin mihin pihaan pappi kääntyi. Entisajan papit olivat muutenkin monesti pelottavia ja ankaria tuomiopäivän pasuunoita. On totta, että pappi on asiantuntija kuolemaa ja kärsimystä koskevissa elämänkysymyksissä, mutta se on vain yksi puoli pappeudesta.

Itse pappina toivoisin olevani Jumalan rakkauden ja armon julistaja. Tahtoisin olla myös kuuntelija, rohkaisija, vierellä kulkija, toivon ja valon tuoja. Ennen kaikkea ilosanoman välittäjä.

Sairaalassa pappi on sitä varten, että hänelle voi puhua mistä tahansa asiasta. Ei tarvitse olla hengellinen hätä tai kuoleman läheisyys, että papin voi pyytää luokseen. Ehtoollistakin voi nauttia sairaalassa yhdessä läheistensä kanssa, vaikkei olisikaan vielä kuolemassa.

Sairaalassa papin sielunhoitajan rooli korostuu. Sielunhoitoon voi kuulua myös rukous. Itselleni rukous onkin tärkeää ja tahdon pappina olla myös esirukoilija. Olen lukemattomia kertoja saanut ihmetellen nähdä, kuinka Jumala on puuttunut asioiden kulkuun rukouksen kautta. Aina hän ei paranna sairasta, mutta voi antaa yliluonnollisen rauhan ja levollisuuden vaikeassa elämäntilanteessa. Rukous ei mene koskaan hukkaan. Se on meille annettu valtava mahdollisuus lähestyä Luojaamme ja Lunastajaamme. Rukous liikuttaa Kaikkivaltiaan ja meitä rakastavan Jumalan kättä.

Martti Luther on sanonut "Minulla on tänään paljon tekemistä, siksi minun täytyy tänään rukoilla paljon."

Aina ei ole helppoa rukoilla tai tuntuu kuin sanat olisivat hukassa. Jeesus opetti opetuslapsilleen rukouksen, jonka sanoihin mekin saamme yhtyä jos emme omia sanoja löydä.

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitettu olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.