Puhuttiin työnohjajaajani kanssa työnohjauksen tavoitteista ja tarkoituksesta. Hän sanoi mulle, että työnohjauksesta hyötyy juuri sen verran kuin on itse valmis siihen panostamaan. Tuo lause on jäänyt mieleeni pyörimään. Saan sen, mitä olen valmis itse antamaan. Oikeastaan tämä ajatus sopii aika moneen asiaan. Jos työnohjaukseen menee vain istumaan ja kuluttamaan aikaa, ei se hyödytä kovin paljon. Jos sen sijaan oikeasti suostuu miettimään omia työtapojaan ja pohtimaan niitä yhdessä työnohjaajan kanssa, jotakin rakentavaa voi syntyä. Voi löytyä viisasten kivi vaikka työn rajaamiseen tai stressin hallintaan. Itse olen monta kertaa työnohjauksessa saanut monta hyvää oivallusta, kun olemme yhdessä asioita pohtineet.

Entäs sitten ihmissuhteissa. Jos odottaa vain toisen täyttävän omat tarpeet ja kaipuun, mutta ei ole itse valmis antamaan mitään, niin pitemmän päälle ongelmia varmasti tulee. Avioliitossa, jossa antaa itsestään toiselle, saa varmasti myös itse paljon. Kun ystävänä jakaa omia ajatuksiaan toisen kanssa, ystävyys syvenee. Saat sen mitä annat. Monet parisuhteet ovat katkenneet lasten aikuistuttua ja lähdettyä pois kotoa. Yksi syy tähän on se, että pariskunta huomasikin yhtäkkiä ettei heillä ollutkaan mitään yhteistä kun lapset häipyivät. Olisko ajoissa tehty omien asioiden, toiveiden ja tarpeiden jakaminen voinut pelastaa liiton. Mahdollisesti. Mitä enemmän annan itsestäni, sitä enemmän saan. Jos vain oletan, että toinen täyttää kaikki minun tarpeeni, mutta en itse edes vaivaudu kertomaan toiveistani, niin kovin hyvin ei varmasti tällainen liitto toimi.

Oikeastaan tämä sama asia sopii myös Jumalasuhteeseen. Jumala on antanut meille suurimman lahjan mitä voi olla: oman Poikansa syntiemme sovittajaksi ja iankaikkisen elämän. Mutta olemmeko me valmiita antamaaan Jumalalle aikaamme? On turha ihmetellä, ettemme koe Jumalan läsnäoloa elämässämme jos emme anna hänelle aikaa. On turha ihmetellä miksi Jumala ei vastaa rukouksiimme, jos meillä ei ole edes aikaa kuunnella hänen vastauksiaan.

Olen itse kokenut, että mitä enemmän varaan aikaa hiljentymiseen ja Jumalan läsnäolossa olemiseen, sitä tasapainoisemmaksi elämäni muuttuu. Jopa kiireisenä päivänä ehtii tehdä kaikki asiat ajallaan, kun hetkeksi hiljentyy. Ajatukset selkiytyvät ja palaset asettuvat kohdalleen. Tulee sydämeen valtava ilo ja rauha, että voi rukouksen kautta olla yhteydessä Luojaansa ja jopa kuulla hänen äänensä. 

Raamatussa on lupaus: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan." (Matt.6:33). Jumala on luvannut pitää tarpeistamme huolen, mutta miksi emme luota siihen? Usein yritämme ensin itse järjestellä asiamme kuntoon ja sitten pyydämme Jumalaa siunaamaan hienot suunnitelmamme. Jumala tahto on, että etsisimme ensin Häntä ja kyselisimme Hänen tahtoaan elämässämme. Hän kyllä pitää meidän tarpeistamme huolen. Jumala siunaa meitä niin monin tavoin, mutta olemmeko me valmiita luopumaan omastamme. On tutkittu asia, että ihminen joka tekee jotakin toisen hyväksi, on onnellisempi kuin se, joka pitää itsekkäästi kaiken itsellään. Moni ihminen on löytänyt tyhjään elämäänsä tarkoituksen toisten auttamisesta. Antaessaaan saa!

Fransiskus Assisilaisen rauhan rukous:
 
"Herra, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta,
missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,
missä epäsopua, loisin yhteisymmärrystä,
missä erehdystä, viittaisin totuuteen,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, kantaisin toivoa,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.   

Niin että, oi mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
pyytää ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia
vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään."