Vaikka en paljon katsokaan tvtä, olen havainnut, että viime vuosina televisiossa erilaisten kilpailu- ja visailuohjelmien määrä on huikeasti kasvanut. Päivässä tulee monia ohjelmia, jossa niin yksityiset ihmiset, perheet kuin joukkueetkin kisailevat paremmuudestaan. Monissa kilpailuissa pudotuspeli on aika rankkaa. Erikoista myös on,että ihmiset ovat valmiita tekemään iljettäviäkin asioita voittaakseen suuren summan rahaa, kuten joissakin pelkokerroin- tyyppisissä ohjelmissa. Välillä tulee mieleen, että minkä verran kilpailujen juontajien ja yleisön yllyttäminen vaikuttaa siihen, että kilpailija suostuu suoritukseen, jota ei muuten tekisi.

Nykyään kynnys televisioon pääsemisestä on aika matala. Lähes kuka tahansa voi päästä kilpailemaan esimerkiksi Idolsiin, kykyjen etsintäkilpailuun tai johonkin muuhun visailuun. Taviksella on nyt enemmän mahdollisuuksia päästä julkkikseksi kuin vielä muutama vuosi sitten. Viime vuosina on Suomeen syntynytkin monta uutta julkkista, jotka ennen olivat ihan tavallisia rivikansalaisia. Tuntuu että halu päästä julkisuuteen on joillakin niin kova, että he ovat valmiita tekemään mitä vaan sen eteen, jopa nolaamaan itsensä. Mikä siinä julkisuudessa oikein kiehtoo? Onko se sitä, että jokaisella on tarve olla arvostettu ja ihailtu? Rehellisesti voisi kuitenkin miettiä, onko kovin ihailtavaa heilua humalassa tuntemattomien kanssa kaiken kansan töllistellessä tvstä?

Ihmettelen myös sitä, miksi kilpailuissa täytyy pudotuspelin olla niin kovaa ja julkisen nolaamisen välillä todella rankkaa. Kilpailun tuomaristo saattaa arvostella kilpailijan ulkonäköä hyvin loukkaavalla tavalla. Tuollainen julkinen loukkaus on haavoittavaa. Kun koko kansan edessä saa kuulla olevansa lihava tai jotakin muuta negatiivista, loukkaus on moninkertainen koska siihen liittyy myös julkinen häpeä.

Vai onko häpeää enää ensinkään? Välillä tuntuu että häpeä-käsite on kadonnut kokonaan. Kaikesta voi nykyään puhua. Ollaan niin vapautuneita ja jutellaan seksistäkin tavalla, joka sai ennen ihmiset punastumaan. Häpeä on terve ja oikea tunne, jos on tehnyt jotakin sellaista jota on syytäkin hävetä. On vaarallista jos mikään ei enää hävetä. Millaiseksi yhteiskuntamme muuttuu, jos ei ole enää mitään häveliäisyyttä vaan kaikki tuodaan valoon ja televisiokameroiden eteen. Mielestäni on asioita, joiden tulee olla yksityisasioita, eikä niitä ole tarve tuoda julkisuuteen. Ei minua ainakaan kiinnosta millainen on jonkun toisen ihmisen seksielämä. Olkoon se jokaisen oma asia.

Tässä on ihan lastensuojelullinen näkökulmakin. Lapsi kuulee ja näkee nykyään hyvin varhain asioita, joita ei vielä ymmärrä eikä kykene käsittelemään. Meidän aikuisten tulisi ottaa se vastuu, joka meille kuuluu ja suojella lapsia kaikelta mediasaastutukselta. Todellinen rohkeus on sitä, että uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi asioita eikä mukisematta hyväksy kaikkea mitä esimerkiksi media meille syöttää. Rohkein ei ole se, joka uskaltaa riisuutua kaiken kansan edessä vaan se, joka uskaltaa perustella miksi ei tahdo riisuutua. Löytyykö meistä rohkeutta vastustaa "valtavirran" arvoja, jotka ovat monin paikoin vääristyneet?

Televisiovisailujen pudotuspeli on rankkaa, mutta elämässä voi olla monen kohdalla kyse todellisesta pudotuspelistä. Kun omaan tai läheisen elämään tulee vakava sairaus tai taloudellinen romahdus, arvot menevät hetkessä uusiksi. On surullinen tosiasia omassakin maassamme, että toiset menestyvät, ja toiset kamppailevat pärjäämisen ja jaksamisen rajoilla. Raha ratkaisee monessa asiassa. Jo pienestä pitäen on vaara syrjäytyä, jos vanhemmilla ei ole varaa maksaa kalliita lasten harrastuksia. Lapsi voi pudota "pelistä" jo varhain. Ei ole ihme, vaan pikemminkin ymmärrettävää, että tällainen lapsi yrittää saada suosiota ja huomiota kyseenalaisillakin keinoilla. Kaveripiirissä arvostuksen saaminen voi olla joskus työn takana.

Mihin on tultu, jos elämä on vain kauneutta, rohkeutta ja rikkautta? Jos ihminen on valmis luopumaa periaatteistaan ja jopa moraalistaan päästäkseen julkisuuteen tai saadakseen rahaa. Missä on ihmisen todellinen arvo? Kuka kertoisi nuorelle, että hän on kaunis, ihana ja arvokas juuri omana itsenään. Minua huolestuttaa tämä kehitys, jossa tavallisuus ei enää ole arvossaan. Tuntuu siltä, että tavallinen arkinen elämä on jopa monen mielestä tylsää. Jos sanot lomalla olevasi vain kotona nauttien rakkaiden läheisten seurasta, ei se kuulosta miltään. Paljon hienommalta kuulostaa etelänmatka tai extremeharrastukset. Sitten monelle käy niin, että otetaan pikaluottoja ja lainaa jotta päästään etelään ja elämä menee ihan sekaisin kun eletään yli varojen.

Hyvät ihmiset, ei anneta median kertoa meille sitä, mikä on tärkeää ja arvokasta. Katsotaan peiliin ja iloitaan siitä, että saadaan elää tämäkin uusi päivä. Elämä on suuri lahja. Elämä on tässä ja nyt, ei vasta sitten kun saadaan lottovoitto tai päästään Amerikkaan. Elämä on suuri seikkailu. Opitaan nauttimaan ja iloitseman arjen rikkauksista ja mahdollisuuksista. Niitä on tarjolla jokaiselle.

Juuri sinä olet kaunis ja rohkea, ainutlaatuinen ja ihana ihminen Jumalan silmissä. Lausu ääneen Psalmin 139 sanoja, ne ovat totta sinunkin kohdallasi:

"Herra, sinä olet luonut minut sisintäni myöten. Äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi minä tiedän sen. "