Paikallisessa ilmaisjakelulehdessä oli artikkeli naurusta. Tiesitkö että 1950-luvulla naurettiin 18 minuuttia päivässä mutta nykyään vain 6-8 minuuttia? Aika uskomatonta eikö vain? Eikö luulisi, että sodan jälkeistä sukupolvea ei olisi paljon naurattanut, kun taas yltäkylläisyydessä elävää nykyihmistä luulisi naurattavan. Onko elämä siis muuttunut vakavammaksi? Jos on, niin miksi? Vai eikö meillä ole enää aikaa nauraakaan, kun on niin kamala kiire koko ajan?

Kliinisissä tutkimuksissa on todettu, että nauru pidentää ikää. Nauraminen laskeee kolesterolia ja verenpainetta, nostaa kipukynnystä ja auttaa jopa ummetukseen. Hyvä tietää! :-) 20 sekunnin nauru vastaa 3 minuutin hölkkää. Siis liikuntaa vihaaville ihmisille hyvä vaihtoehto pudottaa painoa. Rentoutusterapeutti Taina Huoman vetää Savonlinnassa naurujoogatunteja. Hän sanoo että nauru rentouttaa kehon ja mielen, poistaa huolet ja jännitykset. Ilo irti elämästä siis. Mikä siinä muuten on, että lapsille nauru on niin luonteista, mutta aikuiset emme niin paljon enää naurakaan. Lapset nimittäin nauravat artikkelin mukaan 400 kertaa päivässä kun aikuiset vain 15 kertaa! Aika iso ero! Missä vaiheessa nauru katoaa elämästä?

Totta se kyllä on, että kun viettää aikaa ystävien seurassa nauraen, niin olo on tosi rentoutunut ja hyvä jälkeen päin. Kunnon kikatusta ei voita mikään! Mutta kyllä se aika hassua on, jos emme enää osaa tai ehdi nauraa tässä elämän vauhtipyörässä pyöriessämme, vaan pitää ihan ottaa aikaa ja maksaa siitä, että harrastaa naurua.

Ajatelkaa miten viisaasti on Jumala ihmisen luonut. Hän on luonut meille kyvyn nauraa ja itkeä. Molemmat tosi terapeuttisia asioita. Ilo ja nauraminen on raamatullista. Paavalikin (joka koki vastoinkäymisiä, vainoa, väkivaltaa ja kaikenlaisia ahdistuksia valtavasti) sanoi että "iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon: iloitkaa"(Fil. 4:4). Paavali mainitsee muuten Filippiläiskirjeessä ilon eri muodoissaan 16 kertaa. Pyhän Hengen antamaa iloa ei tarvitse väkisin yrittää vääntää naurujoogan tai muin keinoin, vaan se annetaan lahjaksi.

Ensi pyhänä on Helluntai, jolloin raamatunteksti kertoo siitä kun opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä. Paikallaolijat luulivat heidän olevan humalassa. Mahtoivatko opetuslapset olla yhtä riehakkaita tai iloisia kuin viinin vaikutuksen alaiset ihmiset, koska toiset arvelivat heidän olevan väkevää viiniä nauttineita? Olen itse kokenut usein tuota Pyhän Hengen antamaa iloa, joka on ihmeellistä ja ihanaa. Sitä tarvitsisimme enemmän tässä ajassa. Ja siinä on sekin hyvä puoli, ettei tule krapulaa seuraavana päivänä. Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä. Jeesuskin lupasi omilleen ilon. Jeesus ei ole siis ilonpilaaja, vaan todellisen ilon tuoja.

Olen huomannut, että monesti ne, jotka ovat elämässään suurimpia ahdistuksia kokeneet, osaavat iloita pienestä. He ymmärtävät pienten asioiden arvon ihan eri tavalla kuin monet "helpomman" elämän eläneet. Moni jolla on inhimillisesti katsoen kaikkea, mitä rahalla voi saada, näyttää katkeraa ja nyrpeää naamaa, mutta köyhistä oloista lähtöisin oleva näkee elämän pienet ihmeet ja ilon aiheet.

"Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme!” sanotaan Nehemian kirjassa. (Neh. 8:10). Jos sinä et koe elämässäsi iloa, saat turvautua psalmin 34 jakeen 6 lupaukseen: "Ne jotka katsovat Herraan, säteilevät iloa". Katsokaamme siis enemmän Herraan, niin saamme hänen ilonsa.

Rukoillaan että Jeesus antaisi meille hänen iloaan sydämeemme. Rukoillaan, että seurakunnat olisivat paikkoja, joissa Pyhä Henki saisi täyttää ihmisiä voimallaan ja ilollaan. Silloin muutkin tahtoisivat tulla mukaan.

"Jeesus rakas, sinä lupasit omillesi ilon. Anna meille sinun ilosi sydämeen. Täytä meidät Pyhällä Hengelläsi ja auta meitä näkemään miten paljon meillä on syytä iloon ja kiitokseen. Ilman sinua emme jaksa iloita tässä maailmassa jossa tapahtuu niin paljon ahdistavia asioita. Mutta kiitos, että sinun kanssasi voimme kokea iloa, rauhaa ja rohkeutta Pyhässä Hengessä. Ole ylistetty ikuisesti. Aamen"