Kotini on linnani, sanotaan. Koti on meille tärkeä paikka, eikö vain? On tärkeää, että koti on sellainen, jossa viihtyy ja tuntee olonsa kotoisaksi. Kotona saa olla rennosti eikä tarvitse teeskennellä tai vetää jotakin roolia. Voi olla just sellainen kuin on eli "olla kotonaan".

Muistan lapsuuteni kodit hyvin. Ensimmäistä kotia Turussa en tosin muista, koska olin alle 3-vuotias kun siellä asuimme, mutta seuraavan muistan hyvin. Se oli rivitalo Virtasalmella ja siinä oli 3 huonetta ja keittiö. Kotitaloni yläkerrassa oli vanhainkoti, jossa äitini oli sairaanhoitajana, ja muistan kun lapsena usein juoksin vanhainkodin käytävillä ja monet vanhukset tulivat minulle tutuiksi. Ehkä tästä johtuu se, että pidän kovasti yhä vanhoista ihmisistä.

9-vuotiaana muutimme isäpuoleni Akin rakentamaan suureen kartanomaiseen kotiin, jossa oli ainakin 250 neliötä ja iso pihapiiri. Ensin jaoin huoneen Tomi-veljeni kanssa, mutta murkkuikäisenä sain oman huoneen. Oli mukavaa sisustaa omaa huonetta mieleisekseen ja laittaa lempijulisteita seinälle. Oma huone oli oma reviirini, jonne muilla ei ollut asiaa ilman lupaa. Omassa huoneessa sain kuunnella lempimusaani ja itkeä myös salassa itkuni. Oli ihanaa, että kotona oli paljon tilaa. Jos tahtoi olla omissa oloissaan, tuollainen paikka isossa talossa varmasti löytyi. Tuota avaruutta ja tilaa nykyään välillä kaipaan tähän kotoisaan, mutta paljon pienempään hirsimökkiimme jossa nyt asumme.

Lukioaikana asuin ensin alivuokralaisena pienessä huoneessa erään mummon luona, mutta viimeisenä vuonna sain oman yksiön. Yksiö oli valmiiksi kalustettu "mummomaisilla" huonekaluilla eikä tuntunut oikein kotoisalta. Opiskelukämppä Domus Academicalla Helsingissä oli viihtyisä vaikkakin pieni.

Työni puolesta olen vieraillut hyvin monenlaisissa kodeissa. Olen käynyt ns. "luksus"-kodeissa, joissa joskus tuntuu ettei uskalla istua kalliille sohvalle, ettei vain jää likainen jälki. :-) Olen käynyt myös hyvin vaatimattomissa kodeissa, joissa on ollut kuitenkin kotoisaa ja viihtyisää olla. Koira on istunut sohvalla vieressäni, eikä ole tarvinnut pelätä naarmuttavansa uutta parkettilattiaa, kun lattia on jo valmiiksi täynnä elämän jälkiä.

Minusta kodissa pitää näkyä elämän ja asumisen jäljet. En tunne oloani viihtyisäksi ns. steriilissä ja hotellimaisessa asunnossa, jossa kaikki on niin hienoa ja järjestyksessä ettei uskalla mihinkään koskea. Lasten myötä on kotiin tullut oma piristysruiskeensa kaikkialla lojuvista lasten leluista, joita yritetään yhdessä korjata paikoilleen. Sinkkuihmisen koti on toki erilainen kuin perheellisen ja niin kuuluu ollakin. Ihmisen persoona näkyy aina kodissa. Toinen rakastaa koriste-esineitä, joita on joka paikassa, joku toinen tykkää pelkistetystä kodista, jossa ei näy tavaroita oikein missään. Itse kuulun noihin tavarankerääjiin. :-) Koti kertoo asujastaan paljon. Jonkun koti on täynnä kirjoja, toisella ei ole huonekasveja ollenkaan, jollakin on antiikkihuonekaluja joka huoneessa jne.

On oikeastaan tosi mielenkiintoista nähdä erilaisia koteja. Koti kertoo perheestä joka siinä asuu melkoisesti. Kodit, jotka ovat ulkonaisesti kuin kalliista sisustuslehdestä, eivät välttämättä kaikkien mielestä tunnu kotoisilta. Minulle, maalaistytölle tulee sellaisessa olo kuin olisin norsu posliinikaupassa: pelkään rikkovani tai likaavani jotakin. :-)

Tärkeintä kodissa ei ole se, miten suuri se on tai miten kalliilla se on rakennettu tai miten hienoja huonekaluja tai esineitä siellä on, vaan se millainen "henki" ja ilmapiiri kodissa on. Moni muistelee haikeana lapsuuden kotiaan, jossa tuvan lattialla siskonpedissä makasi tusina lapsia ja hyvin mahtui. Nykyään tuntuu välillä että mikään ei riitä, vaikka olisi kaikki viimeisen päälle kodeissa.

Jos kodista puuttuu se kodin "henki", lämpö ja rakkaus perheenjäsenten väliltä, niin ei sitä suurellakaan rahalla saa hankituksi. Olen myös monesti nähnyt miten hieno koti on avioeron myötä jouduttu myymään ja muuttamaan pienempään. Suru on suuri varmasti silloin jokaisella perheessä. Jotakin yhteistä on lopullisesti särkynyt, ja menetys on suuri.

"Vanhempien parisuhde on lapsen koti" on joku viisaasti sanonut. Eli kun isä ja äiti rakastavat toisiaan, on lapsen hyvä olla ja elää kotona. Tärkeää ei siis ole, että lapsella on kaikki maailman tavarat ja viimeisen päälle hienot ulkoiset puitteet vaan että häntä rakastetaan ja että hänestä välitetään. Tärkeää on myös, että lapsen kanssa vietetään aikaa (kotona). Koti ei siis ole vain seinät, katto ja kaikki hienot tavarat vaan koti on ihmisten välinen yhteys. Olen itse kokenut miten koti voi olla myös aivan muualla kuin omassa kodissa. Rakkaiden ihmisten seurassa tuntuu kotoisalta ja hyvältä olla. Siellä missä minusta aidosti välitetään, siellä olen kotona.

Koti on meille suuri Jumalan lahja. Osaammeko kiittää kodista, jonka omistamme ja jossa saamme asua? Maailmassa on miljoonia kodittomia, jotka antaisivat mitä vain jos saisivat edes yhden yön viettää kodissamme. Emme kai pidä itsestään selvyytenä tätä hyvää jota meillä on?

Jeesukseen uskovana tiedän, että vaikka maallinen kotini on tällä hetkellä tässä paikassa, niin minulla ei kuitenkaan ole täällä pysyväistä asuinsijaa. Tämä kotini on vain väliaikainen. Pysyvä kotini on taivaassa. Kerran saan asua kodissa, jonka kaltaista en osaa täällä kuvitellakaan. Se on jotakin niin valtavaa ja ihmeellistä se loisto ja kirkkaus, joka taivaan kodissa on. Taivaan kodissa ei tarvitse kadehtia toisen parempia koteja, kuten täällä maan päällä usein. Jokaiselle on siellä valmistettu yhtä arvokas asuinsija.

"Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia joka tulee" (Hepr. 13:14)

"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen." Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh. 14:1-6)


Olethan sinäkin matkalla taivaan kotiin? Jos et ole asiasta varma, pyydä Jeesusta matkakumppaniksesi. Hän on kuollut puolestasi, sovittanut syntisi ristillä, jotta sinä pääsisit taivaaseen. Jos kuljet käsi kädessä Jeesuksen kanssa tämän elämän ajan, hän vie sinut perille ikuiseen iloon ja kirkkauteen kun elämäsi päättyy.