Seurasin juuri MM-kisojen suurta tappionhetkeä, kun seiväshyppyä vuosikausia maailmassa hallinnut nainen, Jelena Isinbajeva ei saanut tulosta seiväshypyssä! Pettymyksen tunnetta, joka hänellä tuossa hetkessä on, on vaikea käsittää. Kaikkensa laittanut peliin ja treenannut vuosikausia ja sitten käy arvokisoissa noin. Seiväshypyn kuningatar putosi palliltaan. Toisen tappio on toisen voitto. Puolalainen hyppääjä Anna Rogowska oli ratketa riemusta käsitettyään että voitti kisan! Varmasti hänkin oli luullut Jelenaa voittamattomaksi. Mutta toisin kävi. Kukaan ei ole voittamaton, sen tämä kisa taas osoitti.

Monesti menestyvä huippu-urheilija nostetaan liian korkealle jalustalle ja unohdetaan hänenkin olevan vain tavallinen ihminen. Ihminen, joka voi epäonnistua ja jopa hävitä. Urheilijan epäonnistuessa ei tukijoita paljon löydy, vaan ihmiset saattavat osoittaa jopa vihamielisyyttä kun urheilijaan asetetut toiveet murenevat.

Minusta on välillä jopa julmaa, kun urheilutoimittajat hyökkäävät heti pettyneen, epäonnistuneen urheilijan kimppuun tenttaamaan mikä meni vikaan. Urheillija on vielä shokissa ja haastattalun antaminen on aika kohtuuton vaatimus tuossa hetkessä jossa koko maailma on hetkeksi romahtanut. Toisaalta urheilijat tietävät että julkisuus ja media kuuluvat huippu-urheiluun ja ovat siihen tottuneet niin voiton kuin tappion hetkellä. Vaikka monesti epäonnistumisen jälkeen tekisi varmasti mieli paeta toimittajia jos vain johonkin pääsisi pakoon.

Olen näissäkin kisoissa kiinnittänyt huomiota siihen, miten moni urheilija tekee ristinmerkin ennen suoritustaan. Varsinkin pikamatkoilla tätä paljon näkee. Monen kaulassa roikkuu myös suuri kultainen risti. Hyvältä tuntuu myös se, että voiton hetkellä ensimmäinen kiitos ja ylistys osoitetaan "ylös" päin. Moni huippu-urheilija on sanonut, että usko asettaa urheilun oikeaan mittakaavaan. Urheilu edes huipputasolla ei ole koko elämä, vaan vain osa elämää. Ja yllättävää on myös se, etteivät huippu-urheilijat rukoile itselleen voittoa vaan sitä, että pääsisivät parhaaseen suoritukseensa tärkeässä kisassa.

Suomalaisista urheilijoista mm. Wilson Kirwa on puhunut uskostaan Jumalaan. Hän kertoo haastattelussa, että "mihin menenkin, usko kulkee mukanani. Tiedän, että Jumala on puolellani. Kiitän häntä kaikesta mitä olen saanut. Monta kertaa elämässä voi tulla olo, että emme voi saavuttaa enää mitään. Voimme kuitenkin luottaa Jumalan lupauksiin ja huolenpitoon. Hänelle kaikki on mahdollista."

On ihanaa katsoa huippuun treenattujen urhielijoiden suorituksia, mutta muistaa samalla että urheilumenestys ei ole koskaan koko elämä.

On ihana tietää, että jokainen meistä voi saavuttaa voittopalkinnon, jonka saamiseen ei tarvita kovaa kuntoa tai tiukkaa treeniä. Häviäjätkin saavat turvata elämässään Vapahtajaan, joka on sovittanut jokaisen synnit ja avannut tien ikuiseen elämään ja iloon. Tuon palkinnon arvoa ei voi mitata rahassa. Ilon palkinnosta voi omistaa jo täällä maan päällä, mutta lopullinen täyttymys koetaan taivaallisissa juhlissa, jotka eivät lopu koskaan. Ethän tahdo jäädä noista juhlista pois?

Kiitos Jeesus ilosta, jota meille niin paljon annat jo täällä maan päällä. Kiitos, että sinussa saamme kaikki olla voittajia. Johdata elämäämme niin, että kerran saamme nähdä kaikki rakkaamme taivaan kodissa ja viettää heidän kanssaan ikuista juhlaa. Jos joku ei vielä kulje taivastiellä, vedä hänetkin rakkautesi lähelle ja pelastukseen. Tätä pyydän sinun voimallisessa nimessäsi. Aamen.