Viime päivinä olen jutellut monen uskovan ihmisen kanssa, ja he ovat kertoneet hyvin surullisesta asiasta. Siksi ajattelin kirjoittaa aiheesta myös tänne.

Mikä siinä oikein on, että usein me uskovat kuvittelemme olevamme muita parempia ja pyhempiä? Osoitamme etusormella toistemme syntejä, emmekä huomaa että muut sormet osoittavat meitä. Jeesus sanoi syntisen naisen tuomitsijoille: "Joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven" Yhtään kiveä ei lentänyt! Tuomitsijat luikkivat tiehensä.

Tänä päivänä kiviä lentää aika lailla. Isompia ja pienempiä murikoita. Synnittömiä taitaa siis olla aika paljon. On toki helpompi arvostella ja tuomita julkisyntisiä, joiden pahat teot ovat kaikkien nähtävissä ja parhaassa tapauksessa jopa lehtien lööpeissä. Mutta onko meillä rohkeutta katsoa oman sydämemme tilaa? Nähdä miten musta ja likainen se on. Pyytää armahdusta, sillä sitä joka ainoa ihminen tarvitsee. Niin pyhää ja hyvää ihmistä ei olekaan, että hyvillä teoillaan taivaaseen pääsisi. Jokaisen täytyy turvautua Jeesuksen sovitustyöhön, jos aikoo taivaan porteista sisälle astella.

Jeesus suri monen sydämen kovuutta. Luulen,että niin hän tekee tänäkin päivänä. Me Jeesukseen uskovat, olemme kutsutut levittämään armon ja rakkauden evankeliumia ympärillemme. Viestiä siitä, että Jumala on rakkaus. Kukaan ei ole liian syntinen tullakseen Vapahtajan luo. Eikä murhamies ole sen suurempi syntinen kuin sinä tai minä, sillä molemmat tarvitsemme Vapahtajaa. Meidän on turha kuvitella että tuomitsemalla toisia, tulemme itse paremmiksi. Jokaisen meistä on syytä tutkia vain omia tekojaan.

Jeesus rukoili ennen vangitsemistaan: "Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." Jos me uskovat riitelemme keskenämme tai arvioimme toistemme uskoa, niin kovin hyvää kuvaa emme itsestämme anna.

Silloin kun Jumalan rakkaus loistaa meistä häneen uskovista, silloin se vetää puoleensa myös muita. Minä väitän, että jos seurakunnissa ja uskovien piireissä välitettäisiin enemmän rakkautta kuin tuomitsemista, ei meidän tarvitsisi miettiä miksei ihmisiä usko, kirkko tai Jumala kiinnosta. Jokainen kaipaa paikkaa, missä saa olla aito oma itsensä hyväksyvässä ilmapiirissä. Ei kai kukaan vartavasten hakeudu paikkaan, jossa lyödään tai arvostellaan tai heitellään kivillä.. Meidän on katsottavat peiliin, jos seurakunta ei ole rakkauden yhteisö. On mietittävä, voisiko tuo peilikuva muuttua rakkaudellisemmaksi ja armollisemmaksi?

Tällä puheella en toki tarkoita, että kaikki käy ja on hyväksyttyä. Sekin on väärää ja harhaanjohtavaa evankeliumia. Ei kaikki toimintamme ole oikein ja Jumalan mielenmukaista toimintaa. Jumala on toki antanut selvät ohjeet, joiden mukaan tulisi elää. Ei kaikki mikä tuo nautintoa ole Jumalan tahdon mukaista. Jumalan antamien käskyjen tehtävänä on suojella elämää ja osoittaa meille oikea, turvallinen tie. Jumala tuntee ihmisluonteen ja tietää että me niin helposti lankeamme. Siksi hän antoi meille "pelisäännöt" elämään. Moni hyväkin asia voi muuttua kiroukseksi, jos sitä ei osaa oikein käyttää. Siksi Jumala on antanut meille viisaita ohjeita ja kieltojakin elämään. Kuten pienelle lapselle ei kaikki ole sallittua, niin rakkaudessaan Jumalakin voi kieltää meiltä asioita, jotka eivät ole parhaaksemme. Rakkauteen kuuluvat myös rajat.

Jos me tahdomme voittaa ihmisiä Kristukselle, on meidän suhtauduttava heihin kuten Jeesus tekisi. Jeesus ei kartellut syntisiä. Sen sijaan hän vieraili heidän kodeissaan, kohtasi heidät, rakasti heitä. Miten meillä voi olla varaa pitää jotakin ihmistä niin syntisenä ja saastuneena, ettemme voi esimerkiksi hänen valmistamaansa ruokaa syödä?! (tällaista olen kuullut)

Jeesuksen rakkaus mursi ja muutti ihmiset. Ihmiset vapautuivat kahleistaan ja syntisyydestään. Kun he kokivat ensimmäistä kertaa että joku aidosti välitti heistä, tuo rakkaus mursi heidät. Rakkaus on voima, joka voi tehdä ihmeitä. Tuomio vain paaduttaa entistä enemmän.

Meidän tulisi pyytää itsellemme enemmän rakkautta. Että Jumala ottaisi meiltä pois tuomitsevan mielen ja antaisi sen sijaan säälin, joka Jeesuksellakin oli. Moni synti on rikkinäisyyden seurausta. Ihminen on tehnyt valintansa niillä edellytyksillä jotka hänellä on rikkinäisyydessään ollut. Monen elämä on lähtenyt jo nuorena syrjäpoluille. Elämän valinnat ovat menneet pieleen ja tuolta tieltä ei ole ollut paluuta kuin yhä syvempään kuiluun. Kuilun pohjalta voi nousta ylös rakkauden voimasta. Jumalalle on kaikki mahdollista!

Onko meillä sellaista rakkautta, ettemme katso vain ihmisen ulkoisiin tekoihin tai olemukseen, vaan näemme eksyksissä olevan ihmisen joka kaipaa vapauteen? Synti sitoo ihmisen, mutta rakkaus vapauttaa ja murtaa siteet. Kun ihminen saa eheytyä, hänen ei tarvitse enää turvautua synnin tuomaan mielihyvään.

Minä ehdotankin sinulle, että seuraavan kerran kun sinun tekisi mielesi tuomita joku, alapa tuomitsemisen sijaan rukoilla tuon ihmisen puolesta. Rukoile muutosta ja Jumalan tahdon tapahtumista tuon ihmisen elämässä.

Meille ei ole annettu tuomarin virkaa. Jospa muuttaisimme kaiken maailmassa ja ympärillämme näkemämme ja kuulemamme pahan rukoukseksi ja huudoksi Jumala puoleen, voisi olla että näkisimme enemmän ihmeitä. Kokeillaanko? 

Rukous: Rakas Jeesus, armahda minua syntistä. Anna anteeksi tuomitsemisen ja arvostelun haluni. Täytä sydämeni sinun rakkaudellasi. Auta minua katselemaan toisia sinun silmilläsi. Kiitos äärettömästä rakkaudestasi ja armostasi joka riittää jokaiselle. Aamen.