Sain tänään olla toimittamassa kehitysvammaisten messua. Messuun oli kutsuttu lähiseudun kehitysvammaisia, heidän läheisiään ja hoitohenkilökuntaa. Erilainen seurakunta kuin yleensä sunnuntain jumalanpalveluksissa oli siis tänään koolla. Oli ihana katsoa heitä penkissä ja kuulla kuinka he lauloivat lastenvirsiä täydestä sydämestään. Ehtollisen aikana liikutti kun muutamat aivan juoksivat lujaa alttarille. Ajattelin miten rakkaudella ja syli avoimena Jeesus otti heidät vastaan. Toiset kykenivät polvistumaan ehtoollispöytään, toiset tuotiin pyörätuolilla. Jokainen heistä ainutlaatuinen ja arvokas, Jumalan kuva. Jumalalle rakas ja tärkeä, kuten läheisilleenkin.

Messun jälkeen eräs rouva sanoi, että kehitysvammaiset kirkossa pistivät ajattelemaan asioita. Luulen ymmärtäväni mitä hän tarkoitti. Itsekin mietin kun katselin tuota joukkoa, että he olivat "erilaisia". Monet heistä erottuivat ulkoisestikin muista, kiinnittivät huomiota äänekkyydellään, kömpelöllä tavallaan liikkua tai kasvonpiirteillään. Moni tiesi itsekin olevansa erilainen ja oli varmasti kuullut monenlaisia kommentteja ulkonäöstään tai olemuksestaan.

Messun jälkeen nautimme herkullisen lounaan, lihapullia ja perunamuussia. Moni kehuikin miten hyvää ruoka oli. Eräs nuori mies tahtoi ehdottomasti tulla papin pöytään istumaan. Hän kyseli minulta avoimesti monenlaisia kysymyksiä, jotka vähän hymyilyttivät. Hän oli esimerkiksi aidosti huolissaan jäikö minulta aikaa olla tarpeeksi lasten kanssa. Niin fiksuja ja tärkeitä kysymyksiä. Sitten häntä alkoi selvästi jokin asia huolestuttaa ja hän kysyi: "Onhan se niin, että Jumala pitää minusta huolta. Ettei tarvitse pelätä eikä huolehtia. Onko varma että Jumala pitää huolta?" (Päivän kirkollinen aihe oli ollut Jumalan huolenpito). Vakuutin nuorukaiselle, että kyllä se on varmaa, Jumala pitää sinusta huolta, ei tarvitse pelätä. "Onko niin varma, että lyödään kättä päälle" mies kysyi tosissaan. Kyllä on, sanoin ja löimme kädet yhteen ja mies rauhoittui heti.

Lounaan jälkeisessä juhlassa kehitysvammaiset pääsivät estradille. Voi miten he nauttivat esiintyä. Esa-kanttorin kanssa pöllörock sujui mallikkaasti monenlaisilla soittimilla. Välillä kuulimme taidelukion Takamus-nimistä kansanmusiikkiyhtyettä, joka sai varauksettoman suosion yleisöltä. Lienevätkö aiemmin noin suoraa palautetta huudoin ja taputuksin saaneetkaan?

Juhlan jälkeen oli vielä täytekakkukahvit, joista kaikki nauttivat kovasti. Edellä mainitsemani nuorukainen tahtoi tulla taas samaan pöytään kanssani. Tälläkin kertaa hänellä oli mielessään epävarma asia, johon tahtoi saada vahvistuksen "kättä päälle" periaatteella. Toki löimme jälleen tassut yhteen. Minua tuo tilanne kosketti kovasti. Varsinkin se, mikä muutos miehen pelokkaassa olemuksessa tapahtui kun löimme kättä päälle. Hän oli kuin pieni lapsi, joka rauhoittui kun vanhempana vakuutin hänelle että kaikki on hyvin. Voi kun itsekin kykenisin yhtä hyvin ymmärtämään ja uskomaan sen, että Jumala todella pitää minusta huolta kuten on Sanassaan luvannut, enkä aina epäilisi.


Ajattelen, että meillä on paljon oppimista kehitysvammaisilta. Heillä on oma paikkansa ja tehtävänsä tässä maaimassa, siitä olen varma. Ei ole virhe, että he ovat syntyneet. He voivat ehkä jättää tähän maailmaan sellaisen jäljen, jota moni ulkonaisesti terve ei voi. Moni on kokenut perheessään miten paljon rikkautta "erilainen" perheenjäsen on tuonut perheeseen. Toki varmasti myös pettymyksiä, vaivaa ja huolenpitoa. Mutta jos me yritämme tehdä tästä maailmasta sellaisen että vain kauniita, rohkeita, rikkaita ja tuottavia ihmisiä arvostetaan, olemme vaarallisella tiellä. Ihmisen mitta ei saa olla se, kuinka paljon hyötyä hänestä yhteiskunnalle on, vaan jokainen ihminen on yhtä arvokas.

Vaikka suurin osa kehitysvammaisista ei olisi "tuottavia" yksilöitä taloudellisessa mielessä, he tuovat sellaista inhimillisyyttä keskellemme, jota maailmassa tarvitaan. Heillä on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Me voimme oppia heidän kauttaan näkemään maailmaa uudella tavalla. Se aitous joka noista ihmisistä heijastui tänäänkin, oli liikuttavaa. He ilmaisivat ilonsa ja surunsa, ärtymyksensäkin sellaisena kuin sen kokivat. Olen kiitollinen siitä, mitä sain tänään kokea ja oppia heidän kauttaan.

Voimia ja jaksamista sinulle, joka ehkä hoidat läheistäsi joka on vammainen. Sinä teet äärimmäisen arvokasta ja tärkeää tehtävää. Jeesus sinua ja läheistäsi runsaasti siunatkoon!