Yksi suurimmista levollisen elämän vihollisista on kiire. Kiire saa ilmeet kireiksi ja tiukat rypyt naamalle. Kiire saa äidit huutamaan lapsille aamuisin, kun hoitoon ja töihin pitäisi ehtiä. Kiire saa aikaan mahanpuruja, kun ei ruokatunnillakaan ehdi rauhassa syödä vaan pitää hotkia. Hirveä, ikävä seuralainen, josta ei vain meinaa päästä eroon: kiire. Kuiskii koko ajan vieressä, että se ja se homma pitäisi hoitaa, mutta kun ei ehdi.

Taitaa tuo kiirus olla monen muunkin seuralainen jos ihmisten puheisiin on uskomista. Jossain vaiheessa tuntui että oli ihan muotia vastata kysymykseen "mitä kuuluu?",  "kiirettä pitää". Aivan kuin se olisi jokin ansio, että on kiireinen. Aivan kuin levollinen tai kiireetön ihminen olisi laiska, jos vähän kärjistän. :-)

Kiire ei ole hyvä asia. Kiire aiheuttaa stressiä. Stressi aiheuttaa uupumista ja pahimmillaan fyysisiä  sairauksia. Levollinen elämäntapa on terveydelle parempi kuin hektinen.

Mihin meillä oikein on tässä elämässä kiire? Onko meillä oikeasti kiire? Mistä kiire johtuu? Voisinko vähentää kiirettäni?

Seurakuntapapin työssä, joka on niin moninaista yhdenkin päivän aikana, ettei moni arvaakaan, kiire tuntuu olevan jokapäiväinen seuralainen. Pitää juosta perhekerhosta seniorikerhoon, tehdä seuraavan pyhän saarna, tavata tulevan hautajaistilaisuuden omaiset ja piipahtaa kastekodissa juttelemassa kastetilaisuudesta. Jossakin välissä olisi tehtävä raamattutunti ja käytävä vuodeosastolla antamassa ehtoollista tutulle vanhukselle. Olisi pidettävä kokousta rippikouluista ja päiväkotiryhmäänkin odottavat käymään. Aika kiireinen päivä! :-)

Nyt kun olen tehnyt työtä 50 prosenttisesti seurakunnassa ja toiset 50 prosenttia sairaalassa, on ollut jännä huomata miten erilaisia nuo työjaksot ovat. Sairaalapappina minulla ei ole kiire. Kierränpä vuodeosastolla tai käyn sairasta ihmistä katsomassa, ei ole kiire siinä hetkessä minnekään muualle tai seuraavaan kohtaamiseen. Sillä muuten en voisi tehdä tätä työtä. Työtä, jossa määrä ei korvaa laatua. Näen äärimmäisen tärkeäksi sen, että olen aidosti läsnä ja kohtaan kyseisen ihmisen tai ihmiset ilman hätää. Aikatauluni olen tehnyt sellaiseksi, että ehdin olla kiireettömästi läsnä. Kiireelliset tehtävät hoidan ensin, ja vähemmän kiireellisiä on mahdollisuus siirtää.

Toki voi tulla tilanteita, joissa kiire on väistämätön, mutta yritän tehdä sen minkä teen ilman kiireen tuntua. Vaikka olisikin kiire, sen ei tarvitse näkyä. Sen, vaikka pienenkin hetken, kun on paikalla, voi olla aidosti ja kiireettömästi läsnä ilman että vilkuilee koko ajan kelloa. Tähän pyrin, mutta toki en varmasti aina onnistu.

Olen kokenut, miten tärkeää on vain olla hiljaa ja lähellä kärsivää tai sairasta ihmistä. Aina ei tarvitse sanoa mitään, voi hiljaa mielessään rukoilla, voi pitää kädestä, silittää hiuksia, laulaa virren. Vain olla lähellä ja läsnä. Ihmisenä ihmiselle. Olen monesti ajatellut kiireisiä hoitajia katsoessani miten etuoikeutettu olen, kun voin vain rauhassa istua paikallani vuoteen vieressä. Vaikkakin usein pappi kutsutaankin paikalle silloin, kun tilanne on vakava, usein kuolemanvakavakin.

Hilja Aaltonen on kirjoittanut:

Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja,

ei valmiita vastauksia.

Tärkeintä on vain mennä lähellä. Välittää.

Minulla on aikaa ja minua koskettaa se,

mitä sinulle kuuluu."

Olen miettinyt myös paljon sitä, miten kiire voi saada aikaan sen, ettemme osaa vapaa-ajallakaan rentoutua. On niin kiire harrastaa ettei ehdi levätä ja kerätä voimia. Sunnuntaina juostaan kauppakeskuksista toiseen tai tapahtumasta toiseen ja arjen aloitamme väsyneinä.

Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä luotuaan maailman. Hän antoi meille lepopäivän, jolloin kiireen tulisi jäädä. Lepopäivä on tarkoitettu myös Jumalasuhteen hoitoon. Jumala tahtoo lähestyä meitä ja odottaa että annamme hänelle aikaa, lepäämme hänen läsnäolossaan. Siloin kun olen niin uupunut etten jaksa edes rukoilla, laitan ylistysmusiikkia soimaan ja vain lepään vuoteessani ja annan Pyhän Hengen hoitaa ja virvoittaa. Jumalan hoitava läsnäolo on valtavan hoitavaa ja virkistävää. Myös usein aamulla töihin ajaessani kuuntelen musiikkia, joka suuntaa ajatukseni Jumalaan ja rauhoittaa päivän tehtäviin. Joskus siinä ajaessani Jumalan läsnäolo on niin voimakasta, että meinaa ihan pakahtua ilosta ja kiitollisuudesta.

Jos olet väsynyt ja voimaton, omista nämä Raamatun sanat itsellesi:
”E
tkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.
Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” (
Jes.40:28-3)