Viime sunnuntaina tuli sakastissa ennen jumalanpalvelusta puheeksi, miten kovasti nykyään aamulla usein väsyttää. Pimeä aika vaikuttaa vireystilaan ja jaksamiseen. Monena aamuna olisi mukavaa vain vetää peitto korville ja jatkaa uniaan kuin karhu talvipesässään. Liekö tuttu tunne sinullekin tämä syys/kaamosväsymys?  Ei ole yhtä voimissaan ja ”terässä” kuin valoisampina vuodenaikoina.

Valo on tärkeä asia, etenkin meille pohjoisen asukkaille. Usein minusta tuntuu, että pitkä pimeä talvi meinaa aivan uuvuttaa ja viedä voimat. Mielikin on alttiimpi masentumaan valon puutteesta. Aivot tarvitsevat valoa.  Onhan siitä ihan tutkittua näyttöäkin. Puhutaan kaamosmasennuksesta. Kaamosmasennus syntyy auringonvalon puutteesta, jonka seurauksena aivojen välittäjäaineiden määrä ja aktiivisuus vähenevät.

Toisaalta pimeydessä on sellainen hyvä puoli, että sitä voi valaista kauniilla ulko- ja sisävaloilla, sekä tunnelmallisilla kynttilöillä.  Itse tykkään kovasti kynttilänvalon luomasta tunnelmasta kotona. On rentouttavaa vain katsoa kauniisti palavaa ja tuoksuvaa kynttilää, käpertyä sohvannurkkaan peiton alle lukemaan hyvää kirjaa.

Olen usein ajatellut, että syksyn tullessa, voisimme me ihmiset kaikissa touhuissamme painaa jarrua. Kun luontokin rauhoittuu talvilepoon, voisimme kiivaan puurtamisen ja ahertamisen sijaan hidastaa askeleitamme ja opetella enemmän vain OLEMAAN, ilman suorituksia.

Kukaan ei jaksa vuodesta toiseen tätä kiivasta elämänrytmiä, joka nykyään on vallalla. Ehkäpä luontokin omalla tavallaan meitä syksyisin valmistaa siihen, että nyt on lupa hiljentää tahtia, levätä. Kaamosaikana saa (ja pitää) nukkua enemmän, ottaa rennommin, löysätä vaatimuksia.

Emme voi karhujen tavoin käydä talvilevolle, mutta voisimmeko opetella levollisuutta muuten. Vähemmän suorittamista, kiirettä ja paniikkia. Enemmän aikaa läheisten kanssa. Aikaa hiljentymiseen, rukoukseen, itsestä huolehtimiseen.

Elämämme pimeydessä saamme turvautua maailman kirkkaimpaan valoon, Jeesukseen, joka sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12) Jeesuksen kanssa vaeltavan ei tarvitse kulkea pimeässä peläten ja eksyen. Jeesus tuo elämään ilon, valon ja toivon. Hänen kanssaan on turvallista kulkea myös pimeissä laaksoissa. Jeesus-valo valaisee askeleet ja luo turvallisen kulkureitin niin lapsille kuin aikuisille. Pia Perkiön runossa sanotaan:

Joku kulki tästä jo,
valmisti tien, siunasi matkan
 ennen kuin olin ottanut askeltakaan.

(Papin pakina Savonmaa-lehdessä 18.11.2009)