Ex-nyrkkeilijä, - kansanedustaja Tony Halmeen kuolema on herättänyt paljon huomiota mediassa eikä ihme. Olihan hän hyvin värikäs persoona jo eläessään ja hänen yllättävä kuolemansa on tietenkin oiva uutisaihe iltapäivälehdille, jotka myyvät juuri tuon kaltaisilla uutisilla.  : (   Julkkisten elämäntragediat ja kuolemat tuntuvat nykyään olevan viihdettä. Minusta tällainen tuntuu aika kamalalta. Mihin yhteiskuntamme on mennyt jos me pidämme viihteenä toisten ihmisten elämässä tapahtuneita katastrofeja?

Räikein kirjoitus Halmeesta oli varmasti Kaarina Hazardin (jota olen kovasti ihaillut näyttelijänä) Iltalehdessä kirjoittama kolumni.  Sen luettuani jäin miettimään sananvapauden olemusta. Nykyään tuntuu siltä, että mikään ei ole enää pyhää. Edes kuollutta ihmistä ei jätetä rauhaan, vaan häntä pilkataan avoimesti. En voi millään perusteilla ymmärtää tai käsittää tätä. Muuten kuin että kirjoittajan täytyy olla täysin tunteeton tai kykenemätön empatiaan.  Pitkään on puhuttu julkisuuden henkilöiden olevan yleistä riistaa, joista voi kirjoittaa mitä vain. Aivan kuin he eivät olisi ihmisiä, joilla on tunteet, ja oikeus ihmisarvoon ja kunnioitukseen.  Mitä se kertoo meistä suomalaisista, että me tahdomme ostaa lehtiä, jotka ovat täynnä toisten kokemia menetyksiä, katastrofeja ja pahoja onnettomuuksia? Kuinka moni meistä tahtoisi elämänsä pimeissä hetkissä nähdä omat ja läheisensä kuvat iltapäivälehden etusivulla?

Julmalta tuntuu, kun kuolleesta ihmisestä kirjoitetaan niin tylysti kuin iltalehden kolumnissa. :( Ihmiselämän tragediat tuntuvat olevan oivallinen tapa saada lehdet myyntiin, mutta missä on ihmiselämän kunnioitus silloin jos toisten menetyksillä tehdään rahaa? Lehtiä lukemalla on helppo tuomita ja kauhistella toisten tekoja ja aikaansaannoksia, tunteehan siinä itsensä ihan pyhimykseksi heidän rinnallaan.

Itselläni on oma kokemus siitä, kun kadoksissa olleesta läheisestäni julkaistiin katoamisilmoitus jossa häntä luonnehdittiin todella ikävällä ja paikkaansa pitämättömällä tavalla. Se tuntui todella pahalta. Ja vaikka asia korjattiinkin seuraavaan julkaisuun, oli läheiseni jo leimattu. Julkaistua ei voi pyyhkiä pois eikä tehtyä saa tekemättömäksi.

Välillä tuntuu siltä, etteivät toimittajat muista, että ne joista he kirjoittavat ovat lihaa, luuta ja verta olevia ihmisiä, kuten he itsekin. Heillä on läheiset ihmiset, joita asiattomat ja julmat kirjoitukset voivat syvästi loukata.

Vaikka joku ihminen olisi pilannut elämänsä, ei se oikeuta meitä heittämään häntä kivillä. Ihmisellä on jo ihan tarpeeksi kestettävää ilman julkisuuden tuomioitakin. On helppoa tuomita alkoholistit tai muista riippuvuuksista kärsivät. Kuitenkin niiden taustalla on aina paljon enemmän kuin aavistamme. Monen ihmisen elämä on lähtenyt jo lapsena väärille urille. Tai lapsuuden perhehelvetti on aiheuttanut traumat, joihin haetaan helpotusta tavalla tai toisella. Moni alkoholisti on herkkä ihminen, joskus liian herkkä tähän kovaan maailmaan. Ei kukaan päätä, että rupeanpa alkoholistiksi tai huumeiden käyttäjäksi. Elämä on enemmän kuin mitä me päälle päin näemme.

Elämän sivuraitelle ajautuneiden ihmisten tulisi meissä, heidän lähimmäisissämme, herättää surua, sääliä ja halua auttaa ennemmin kuin kauhistelua tai tuomitsemista. Se, joka on elänyt esimerkiksi alkoholistin rinnalla tietää mikä hirvittävä kärsimys se on ihmiselle itselleen ja hänen läheisilleen. Ei siinä enää tarvita ulkopuolelta tulevaa kauhistelua tai arvostelua. Alkoholismi ei tee kenestäkään arvottomampaa ihmistä. Se on vakava sairaus, johon voi sairastua yhteiskuntaluokasta huolimatta.

Jeesus kehotti: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" ja "Kaikki mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille."

Jeesuskin kohtasi monia elämässään epäonnistuneita ja muiden tuomitsemia ihmisiä. Jeesus osoitti heille myötätuntoa ja rakkautta, sääliä. Tämä nosti ihmiset siihen asemaan ja itsetuntoon, jonka Jumala oli heille tarkoittanut. Rakkaus on ihmeellinen voima. Kunpa meillä olisi sitä enemmän sydämissämme, niin monen lähimmäisemme olisi helpompi elää tässä maailmassa.