Meitä on moneen junaan, ja toiset jäävät asemalle.

Näin voisi varmaan sanoa meistä Jeesuksen seuraajistakin. Kun viime aikojen kirkon sisällä käytävää keskustelua seuraa, voi vaan todeta, että  kovin monenlaista kantaa ja perustelua on kirkon työntekijöilläkin eri asioihin. Toinen on valmis siunaamaan kaiken mikä vastaan tulee, toinen harkitsee tarkkaan mitä ja ketä siunailee, näin vähän kärjistäen. Mutta onko tässä muka jotakin ihmeellistä? Kun luemme Raamastusta kristillisen kirkon alkuajoista niin eipä silloinkaan aina oltu samaa mieltä. Apostoleilla oli erilaisia käsityksiä ja mielipiteitä. He väittelivät ja riitautuivat.

Yksi esimerkki tästä löytyy Apostolien tekojen luvusta 15: "Jonkin ajan kuluttua Paavali sanoi Barnabakselle: "Lähde kanssani uudelle matkalle kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa. Käymme katsomassa, mitä veljille kuuluu." Barnabas halusi ottaa mukaan myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi, mutta Paavali ei hyväksynyt häntä matkatoveriksi, koska hän oli Pamfyliassa luopunut heistä eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen. Barnabas otti Markuksen mukaansa ja purjehti Kyprokseen. Paavali puolestaan valitsi toverikseen Silaksen. Veljet jättivät hänet Herran armon haltuun, ja niin hän lähti matkaan, vaelsi Syyrian ja Kilikian halki ja rohkaisi seurakuntia. (Apt. 15:36-41)

 Paavali ja Barnabas kiivastuivat toisiinsa ja heidän työyhteytensä katkesi, Paavali valitsi itselleen uudeksi työtoveriksi Siilaan ja Barnabas Markuksen. Apostolitkin olivat siis varsin raadollisia ja inhimillisiä, vaikkakin voimallisia Jumalan palvelijoita ja Pyhällä Hengellä täyttyneitä. Miesten välisellä erimielisyydellä oli  kuitenkin positiivinen lopputulos jos ajatellaan evankeliumin leviämistä. Eron seurauksena  muodostui kaksi työparia, jotka molemmat julistivat evankeliumia omilla tahoillaan.

Aina siis riidasta ja erimielisyydestä ei seuraa vain huonoa. Eikä aina voi pysyä yksimielisenä toisen kanssa vaikka kuinka tahtoisi. Jos kumpikaan ei ole valmis joustamaan tai luopumaan omista periaatteistaan tai näkökannastaan, vaihtoehdot ovat melkoisen vähissä. Silloin voi olla parempi lähteä eri tielle, jotta voi toteuttaa kutsumustaan.

Kirkon sisällä tämä tosin ei ole näin yksinkertaista. Pitäisi kyetä elämään ja työskentelemään saman kirkon helmassa erilaisista mielipiteistä huolimatta. Myönnän ettei tämä ole itsellenikään aina helppoa. Toivoisin kirkon olevan yksimielinen ja pyrkivän samoihin päämääriin. On hyvin hämmentävää, kun toiset ovat Jumalan nimissä valmiita siunaamaan ja toiset taas saman Jumalan nimissä eivät. Millainen viesti tämä on ulkopuolisille?

Minusta tällaisessa tilanteessa olisi tärkeää nähdä se, mikä kirkon yhteisessä uskossa on oikeasti olennaista ja tärkeää. Se, mikä on uskon ydin: Jeesus on kärsinyt ja kuollut vapauttaakseen meidät synnin ja pahan vallasta avaten meille tien iankaikkiseen elämään. Tästä kai sentään vielä olemme yksimielisiä.

Olen surullisena seurannut keskusteluja ja väittelyjä uskonveljien ja sisarien välillä. Facebookissakin on monenlaista ryhmää, toiset puolesta ja toiset vastaan. Arkkipiispan vaalikin oli mielestäni osoitus siitä, että kirkkomme on jakautunut aika voimakkaastikin. En pidä siitä, millä ilmaisuilla tätä jakoa on nähty. Konservatiivit - liberaalit -luokittelussa minä sijoittuisin ajatuksiltani selkeästi konservatiiveihin. Tällaiset leimat eivät mielestäni palvele mitään hyvää, vaan päinvastoin ajavat meitä kauemmas toisistamme ja saavat aikaan vääriä mielikuvia.

Itselleni on tärkeää seurata Jeesusta ja kuulla hänen äänensä. Siksi kyselen hänen johdatustaan päivittäin ja on asioita, joihin en koe saaneeni valtuuksia Jumalalta. Vähän samaan tapaan taisi toinen arkkipiispaehdokaskin sanoa. Omaatuntoani vastaan en voi toimia. Ja meitä on paljon muitakin. Elämme rikkinäisessä syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa, joka ei ole sellainen miksi Jumala sen alunperin tarkoitti. Maailmassa tapahtuu paljon asioita, joita Jumala ei siunaisi vaan jotka murehduttavat hänen mieltään.

Kaikesta tästä huolimatta Jumala katsoo armahtaen ihmiskuntaa. Hän tahtoo pelastaa jokaisen. Tekojemme kautta ei meistä pelastu yksikään, vaan ainoastaan uskomalla siihen, että Jumalan Poika on sovittanut syntimme ristillä. Vaelluksemme täällä on hyvin vajavaista ja jokainen tarvitsemme armoa ja armahtajaa. Tuomareiksi meitä ei ole asetettu toinen toisillemme.

Toivoisin ennen kaikkea sitä, että me eri tavoin ajattelevat uskonveljet ja sisaret voisimme ymmärtäen nähdä toinen toistemme erilaiset näkökannat vaikkemme niitä voisi hyväksyäkään. Toivon myös, että mitä tahansa päätöksiä kirkossa tehdään, jää tilaa toimia myös niille, jotka kokevat jotkut asiat omantuntonsa vastaisiksi. 

Pyhä Jumala, armahda meitä. Anna anteeksi lankeemuksemme ja laiminlyöntimme. Auta meitä näkemään maailma sinun silmilläsi. Auta meitä armahtamaa, ei tuomitsemaan. Anna enemmän sinun rakkauttasi sydämiimme. Varjele meitä mukautumasta tämän maailman mukaan jottemme horjahda pois iankaikkisen elämän tieltä. Auta että me Jeesukseen uskovat voisimme olla valona ja suolana maailmassa kuten Sinä tarkoitit. Anna Pyhän Hengen olla oppaanamme ja voimanamme. Aamen.