"Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi" kaikuu tänään 1. pääsiäispäivänä kristittyjen suusta. On suuri ylösnousemuksen päivä: päivä joka mullisti kirkon ja koko ihmiskunnan historian. Päivä, jonka sanoma ja tapahtumat ovat hämmentäneet ihmisiä yli kahden tuhannen vuoden ajan.

Pääsiäisen tapahtumat herättävät uskoa tai epäuskoa, aivan kuten ensimmäisenä kristittyjen pääsiäisenäkin. Aivan samoin kuin opetuslapset epäilivät haudalta palaavien naisten sanoja, samalla tavalla on tänäkin päivänä. Raamatun tapahtumia ja kirjoituksia epäillään, yritetään jopa selittää järjen avulla pois. Jopa kirkon "opettajat" rohkenevat epäillä Jeesuksen elämän keskeisiä tapahtumia tai hänen jumaluuttaan. Monen papinkaan mielestä ei ole enää tarpeen uskoa uskontunnustuksen sanoihin, mutta voipahan tuon litanian ladella kun se messun kaavaan kuuluu! Minun pappina ja seurakunnan paimenena on hyvin vaikeaa ymmärtää tätä. :(

Minusta on kummallista etteivät oppineet ja akateemiset ihmiset ole vielä oivaltaneet uskon ja järjen eroa. Jos he voivat uskoa vain siihen, mitä järki voi ymmärtää, vähäinen on silloin heidän uskonsa. Heprealaiskirjeen 11 luvun ensimmäisessä jakeessa sanotaan vanhan käännöksen mukaan "Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy."  Usko on siis jotakin muuta kuin se mitä voimme silmin nähdä, tai korvin kuulla tai tieteellisesti todistaa. Eikö tämä ole itsestäänselvää?  Miksi ihmeessä uskonasioita pitäisi todistaa, kun ne ovat järjen ja todistusten yläpuolella? Tätä minä en ymmärrä.

Niin totta ovat tänä aikana nämä 1. Korinttilaiskirjeen sanat: "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu:-- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi." (1. Kor.  1:18-25)

Minulla on varaa tunnustaa, että vaikka olenkin teologi, niin vähän ymmärrän Jumalan suurista teoista, siksi suostun pieneksi ihmiseksi ja annan Jumalan olla Kaikkivaltias, jolle on kaikki mahdollista. En ymmärrä miten voimme väittää Jeesuksen olevan Jumalan Poika jos emme usko hänen neitseestä syntymiseensä tai jos väitämme suurimman osan Raamatun tapahtumista olevan vain myyttejä ja kauniita tarinoita.

Jo rippikoululaisille opetetamme että Raamattu ei ole tieteen oppikirja. Silti monet asettavat tämän uskon esteeksi. Raamatun voimallinen sana ja totuus avautuu sille, joka antaa Pyhän Hengen avata Sanan itselleen. Kirkon palvelijat, jotka kumoavat Raamatun opit ja Jumalan Sanan osoittavat tässä vain oman uskonsa tilan eivätkä ainakaan vahvista seurakuntalaistensa uskoa.

Itse pappina koen suurta vastuuta tehtävästäni, johon Jumala on minut kutsunut. Koen tehtäväni olevan rohkaista ja vahvistaa seurakuntalaisiani eikä murentaa heidän uskoaan. Eksegetiikka on ihmisten tutkimusten tulosta, mutta ei vät usko ja Jumalan suuret teot perustu sille. Jumala on luonut ihmisen, joten kuinka pieni ihminen luulee ymmärtävänsä suuren Jumalan ihmeellisiä tekoja. Ihminen voi tutkia monia asioita, mutta Jumalaa hän ei voi tutkia.

Voin auttaa toista vain siihen saakka kun itse olen kulkenut. Siksi kirkonpalvelijana on ehdottoman tärkeää että itse elän lähellä Jeesusta, jotta voin olla hänen todistajansa ja kuulen hänen äänensä. Silloin voin olla ohjaamassa muitakin elämän tielle ja elävään uskoon. Tätä kilvoittelua täytyy minun ainakin joka päivä tehdä, ja siihen voimaa ja viisautta Jumalalta rukoilla etten olisi vain oman vajavaisen viisauteni varassa. Jotta uskoisin, vaikka en näe. Armossaan Jumala yhä uudestaan kirkastaa itsensä, sillä onhan hän luvannut ettei piiloudu meiltä vaan ilmaisee itsensä sille joka häntä etsii.

Kuuntelin tänään radioista kotikirkon jumalanpalvelusta jossa saarnasi piispa Seppo Häkkinen. Yhden ajatuksen hänen hienosta saarnastaan kirjoitin ihan ylös paperille. Hän ajatuksensa kuului jotenkin näin: ylösnousemus ei ole järjenvastaista vaan järjen ylittävää todellisuutta. Minusta tässä on hienosti ilmaistu se asia, joka nykyään tuntuu monelle tulevan uskonesteeksi. Uskossamme on niin paljon asioita, jotka ylittävät järkemme,  niihin täytyy vain lapsenomaisesti kiitoksen kanssa tarttua ja ihmetellä Jumalan suuruutta ja Kaikkivaltiutta.

Jokaiselle Jumalan palvelijalle hyvä rukous on mielestäni seuraava:  ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (Ps 139:23-24, KR 38).