Niin monta kertaa olen kuullut ihmisten kertovan miten katuvat sitä, etteivät ajoissa sanoneet rakkaalleen niitä tärkeitä asioita. Sitä miten välittää ja rakastaa heitä. Kunnes se oli liian myöhäistä.. :( Niin paljon jäi sanomatta.

Miksi on niin vaikeaa sanoa niitä tärkeitä sanoja silloin kun vielä on aikaa? Jatkuvasti näen työssäni miten yllättäen elämä voi olla ohi. Tänään kaikki on hyvin, huomisesta emme tiedä. Eletään ja rakastetaan siis tänään. Ja sanotaan että rakastetaan! Ei toinen tiedä, jos ei kerro.

Tartu hetkeen. Carpe diem! Elämä on tässä ja nyt. Elämä on lahja. Joku voi luulla, että mulla on jäänyt levy päälle ja en enää osaa muusta kirjoittaa kuin tästä. Mutta koen tärkeäksi missiokseni julistaa tätä "tartu hetkeen" -teemaa. Sillä me emme tiedä miten meidän elinpäivämme on laskettu.

Kun ne tulevat täyteen, emme voi niitä sekuntiakaan pidentää. Nauti ja kiitä jokaisesta uudesta päivästä, jonka saat elää, sillä se on suuri lahja. Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Opettele iloitsemaan arjen pienistä iloista. Jos jäät odottamaan lottovoittoa tai suurta onnea, et ikinä voi tulla onnelliseksi.

"Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi, ole hyvä  ja näytä se hänelle. Jos haluat antaa kukkasen, älä odota, että hän kuolee.
Lähetä se tänään, rakkaudella.
Jos haluat, sanot: rakastan sinua
kotiväelle tai ystävälle
lähellä ja kaukana.
Elämässä veljeni, elämässä.

Älä odota kunnes ihmiset kuolevat,
rakasta heitä juuri nyt ja näytä, että välität.
Tulet itsekin onnelliseksi ja opit antamaan onnea muille.
Älä käy hautausmailla
peittämässä hautoja kukkasilla,
peitä jo nyt sydämet rakkaudella.
Elämässä veljeni, elämässä."

(Afrikkalainen runo)