Hakkaat pimeän seinää

läpi elämäsi

Jonain päivänä viimeisin voimin

verisin sormin

hapuilet pimeässä

ja seinä antaa periksi

- koko ajan raollaan ollut

-Maaria Leinonen



Ihminen

on ihmisen toivo.

Nasaretin puusepän poika

ei enää kulje maajalassa,

siksi ihmisen on mentävä

ihmisen luo.


Vielä liian monta kättä,

johon ei kukaan tartu,

vielä liian monta

palvomassa omaa onneaan,

kulkemassa pysähtymättä ohitse,

aina vain ohitse.


Mutta miksi ei

onneton ja yksinäinen

voisi ojentaa omaa palelevaa kättään

toisen viluisen lämmitettäväksi

miksi ei toivoton

voisi olla toisen toivo.


Ei ilmesty

juhannuskokon rakentajaa

kaamoksen aikaiseen erämaahan.

Silti nuotion tuhkissa

kytevä hiili

voi saada toisen hiilen hehkumaan.

(Maaria Leinonen)


Herra, anna anteeksi itsekkyyteni. Auta minua näkemään lähelläni ne, jotka tarvitsevat halausta, lohduttavaa sanaa, kuuntelevaa korvaa. Opeta minua pysähtymään ja näkemään maailman kärsimys, tekemään oma pieni osani sen vähentämiseksi.