"Me elämme kahden maailman välissä.

Emme kuulu kokonaan tähän maailmaan

emmekä vielä täysin siihen toiseenkaan.

Mutta tällä välin voi jo puhjeta kukkia,

joiden loisto kuuluu kumpaankin maailmaan.


Siellä missä rakkaamme ovat,

on sama Jumala, johon me täällä luotamme.

Ja me tiedämme olevamme hänen kädessään

niin kuin nekin joista vielä olemme erossa."

-Jörg Zink


Tänä aamuna se tuli. Suruviesti. Rakkaan ja läheisen Toivo-pappani elämänmatka päättyi 96 vuotiaana. Olin jo suruviestiin osannut jollakin tavalla valmistautua, koska kun viime viikolla kävimme häntä lasten kanssa katsomassa, huomasin papan voinnin kovasti heikenneen viime käynnistä. Mieleen hiipi ajatus ja sanoin se lapsillekin ääneen: "pappa on jo niin huonona etten tiedä näemmekö häntä enää tämän jälkeen". Pappa ei tuolloin enää jaksanut puhua, nyökkäili vain. Hän katseli ihmeellisellä tavalla kaukaisuuteen, kuin toiseen todellisuuteen, kuten olen monen lähellä kuolemaa olevan nähnyt katsovan. Aivan kuin hän olisi jo nähnyt jotakin sellaista jota me muut emme kyenneet näkemään. Lauloin papalle hänen lempivirsiään ja siunasin hänet Herran siunauksella ja ristinmerkillä. Lähtiessäni jätin hänet ajatuksissani Taivaan Isän käsivarsille.

Papalle nousi keuhkokuume ja hän joutui sairaalaan. Tällä kertaa tauti osoittautui kohtalokkaaksi. :( Papan elinpäivät tulivat täyteen. Mielessä on kaipaus ja suru hänen kuolemastaan, mutta samalla kiitollisuus kaikesta hyvästä jota olen saanut hänen kauttaan kokea. Pappa on ollut minulle uskovan ihmisen malli pienestä tytöstä saakka. Mummolassa sain oppia kaikki hengelliset lastenlaulut sekä luontevan tavan kertoa kaikki asiat Taivaan Isälle rukouksessa. Olen sanonut monta kertaa, että papalla on suuri vaikutus siihen, että minusta tuli pappi. Joka kerta kun lähdimme papan luota, hän toivotti meille "Taivaan Isän armohoitoa". Nyt hän on päässyt kokemaan tuota ihanaa hoitoa itse Taivaan kirkkaudessa.

Papassa kunnioitan suuresti hänen vahvaa luottamustaan ja uskoaan Jumalaan. Vaikka hän koki elämässään raskaita menetyksiä, hän ei katkeroitunut vaan otti kaiken Jumalan kädestä. Pappa menetti oman poikansa (isäni) tämän ollessa 33 -vuotias, menetti myös lapsenlapsensa (veljeni kuoli 23-vuotiaana). Saimi puolisoa hän hoisi kotona niin kauan kuin jaksoi, kunnes mummoni sai kutsun iankaikkisuuteen. Jumalan uskollinen palvelija Toivo on nyt päässyt lepoon ja kirkkauteen. Kaikki rakkaat on vastassa siellä.

Siunaan ja kunnioitan rakkaan pappani, suvun vanhimman ja voimallisen esirukoilijan muistoa. Taivaan enkelit iloitsevat ja riemuitsevat kun saavat kantaa hänet perille Jumalan luo. Siksi surussani on läsnä myös kiitollisuus siitä, että pappa on perillä. Hänellä ei ole enää tuskaa eikä kipuja, vaan ikuinen ilo.

"Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.  Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilmestyskirja 21:1-4)


Herra, opeta meitä turvautumaaan elämässämme sinuun, jotta pääsemme kerran perille taivaan kotiin.