Mistä sinä voit tänään olla kiitollinen? Kysynpähän vain, koska  tänään pyhäpäivän aiheena on kiitollisuus. Evankeliumiteksti (Luuk. 17: 11-19) kertoo 10 pitaalisesta, jotka Jeesus paransi. Vain yksi miehistä palasi kiittämään Jeesusta. Jeesus ihmetteli eivätkö muut parantuneetkaan. Kuulostaako tutulta? Miten monta kertaa mekin pidämme monia asioita elämässämme itsestäänselvyytenä, emmekä käsitä että kaikki on suurta lahjaa. Varma tapa tulla onnettomaksi elämässään on alkaa miettiä kaikkea sitä, mitä omasta elämästä puuttuu ja mitä toisilla on muka paremmin.

1283687329_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Miksi ylipäätään on niin paljon helpompaa valittaa kuin olla kiitollinen? Marmattaa kaiken maailman pikkuasioista sen sijaan että näkisi miten hyvin monet asiat elämässä ovat. Kuitenkin meillä jokaisella on niin paljon kiitosaiheita elämässämme. Miksi usein vasta sitten kun menettää jotakin tärkeää, ymmärtää sen arvon? 

Koti, perhe, työ tai terveys eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Ajattelepa vain kuinka monelta ihmiseltä maailmassa jokin näistä puuttuu. Ilman puhdasta vettä elää suuri osa maailman väestöstä, kun me taas lorotamme vettä vailla huolen häivää ymmärtämättä kuinka onnekkaita olemme. Tarvitaan suhteellisuudentajua käsittämään miten hyvin asiamme todella ovat Suomessa.

On jännä asia, miten kiitollinen mieli tarttuu. Kiitollisen ja myönteisen ihmisen lähellä on hyvä olla. Kitkerä ja katkera kaikesta valittaja sen sijaan tartuttaa huonon tuulensa toisiinkiin.  Oletko huomannut?

Onnellisen elämän salaisuus ei ole lottovoitto vaan kyky nöhdä oman elämänsä arvo ja merkitys. Millaisen rakennelman rakennat niistä palikoista, jotka olet elämäsi rakennusaineiksi saanut? Vai jäätkö voivottelemaan ja itkemään, kun kaverilla on paremmat palikat. Tunnen monia onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä. He eivät ole miljonäärejä, moni heistä elää hyvinkin vaatimatonta elämää. Itse asiassa moni heistä on kokenut hyvin suuria ja raskaita menetyksiä elämässään. Ehkäpä juuri siksi he eivät pidä mitään itsestäänselvyytenä vaan osaavat kiittää jokaisesta uudesta päivästä. Tähän sopii hyvin vanhan hengellisen laulun sanat.

MUISTA JOKA PÄIVÄ

Paljon ois aihetta lapsella kiittää.
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty lahja on parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis.
Isä ei yhden ees kadota sallis.

Lapsonen siis kätehes yhtehen liitä
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos tänään on juuri
varattu Sinulle siunaus suuri.

Taivaan Isä, kiitos hyvyydestäsi ja rakkaudestasi. Älä anna minun koskaan pitää hyvyyttäsi itsestäänselvyytenä. Kiitos että sinä voit kääntää ikävätkin asiat siunaukseksi. Kiitos elämänlahjasta ja sen lukemattomista mahdollisuuksista. Aamen.