Olen kyllästynyt tähän homokeskusteluun ja kirkon jäsenten keskinäiseen tappeluun asiasta. On surullista miten tästä asiasta on nyt tullut se ainoa tärkeä keskustelun aihe kirkon piirissä. Tästä kysymyksestä liberaalisti ajattelevat syyttävät kirkosta eroamisen kasvua kirkon vanhakantaisuudella. Tosiasiassa syyt ovat varmasti syvemmällä. Siis syyt siihen miksi ihmiset eivät tahdo kuulua kirkkoon, miksi he eivät käy jumalanpalveluksissa tai seurakunnan tilaisuuksissa.

Homokysymys on vain yksi hyvä syy erota kirkosta sellaiselle, joka kokee kirkon muutenkin itselleen vieraaksi. On aivan ymmärrettävää, että jos ei koe saavansa kirkosta mitään, eroaa siitä. Ei minulla ole varaa tuomita tällaista ihmistä. Ja vaikka pappi olenkin, niin voin silti sanoa ettei kirkkoon kuuluminen ketään pelasta. Pelastukseen on vain yksi tie: Jeesus Kristus ja hänen pelastustekonsa. Silti toivoisin että seurakunta voisi olla sellainen yhteisö, josta yhä useampi voisi löytää itselleen hengellisen kodin. Tämän tavoitteen eteen tulee tehdä työtä meidän kirkon työntekijöiden. Itse kaipaisin jumalanpalveluksiin rennompaa meininkiä ja musiikkia, mutta se ei ole niin helposti toteutettavissa kaikkien kaavojen viidakossa.

Sairaalapappina koen nykyään olevani enemmän omalla paikallani ja Jumalan rakkauden välikappaleena. Sairasvuoteen ääressä ei tarvita kaavoja ja kaapuja, vaan siellä on ihminen ihmisen rinnalla. Elämän ollessa vaakalaudalla ei ole tarvetta teeskentelyyn eikä fraaseihin, silloin puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Sairasvuoteen äärellä olen kokenut monta kertaa sen, miten ihmeellistä on kun Jeesus, kipujen mies ja sairauden tuttava, on todella läsnä, koskettaa, hoitaa, antaa rauhan. Ne ovat pyhiä hetkiä.

Eikö meidän kirkon työntekijöiden olisi tärkeämpää miettiä mikä on meidän todellinen tehtävämme ja mihin Jeesus meitä kutsui. Tässä kriisissä ainakin itse koen tarvitsevani yhä enemmän Jeesusta ja hänen johdatustaan. Tahdon kysellä häneltä viisautta työhöni ja toivon että kirkon joka tasolla näin tehtäisiin. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään."  Kovasti me kuitekin yritämme.

On mielenkiintoista, että herätystä tapahtuu usein eniten siellä missä ulkonaiset olosuhteet ovat ankeimmat. Köyhissä maissa ainoa turva on Jumalassa. Kun inhimilliset voimavarat on käytetty, jäljellä ei ole enää muuta kuin Jumala. Silloin huudetaan sydämen pohjasta Jumalan puoleen ja hän vastaa. Jumala toimii yliluonnollisillakin tavoilla. Järjen päätelmät ja ihmisviisaus ovat suurin este Pyhän Hengen toiminnalle. Ja usein on niin, että Jumalaa ei tarvitse niin kauan kuin pärjää omillaan. Olen itsekin tämän kokenut, että olen paljon lähempänä Jumalaa silloin kun elämässä on vaikeaa kuin silloin kun kaikki menee hyvin. Tällaisia me ihmiset olemme. Meillä on niin suuri tarve olla oman elämämme herroja. Kunnes kulissit murtuvat ja on pakko myöntää etten pärjääkään yksin.

Olemmeko me länsimaiset kristityt ja kirkon työntekijät viisaudessamme ja yltäkylläisyydessämme tulleet niin omavoimaiseksi ettemme enää tarvitsekaan Vapahtajaa ja hänen johdatustaan ja voimaansa? Osaamme tulkita hienosti Raamattua ja rahaakin seurakunnilla riittää. Ei ole tarvetta rukoilla, kysellä johdatustakaan kun on hienot toimintasuunnitelmat ja budjetti kunnossa. Näin kärjistäen sanoen.

Herra, armahda kansaamme, armahda kirkkoamme. Armahda minua. Älä anna minun koskaan tulla niin omavoimaiseksi että kuvittelisin oman voimani ja viisauteni varassa toimivani tässä virassa, johon olet minut johdattanut.  Kiitos Herra, että sinä toimit tänäkin päivänä maailmassa niin monin tavoin. Auta yhä useamman tulla tuntemaan sinun rakkautesi ja voimasi. Tätä pyydän Jeesuksen voimallisessa nimessä. Aamen.