Tiedätkö miksi sinä sait juuri sen nimen joka sinulla on?

Minä sain kai nimeni vuoden 1966 Miss Suomen Satu Östringin mukaan. Mahtoivatko vanhempani salaa toivoa, että sanonta ”nimi on enne” toteutuisi kohdallani.  :) Missiä minusta ei tullut, vaan pappi. Enkä kerro satuja, vaan evankeliumia.
 
Usein vauvan nimi kerrotaan ensimmäisen kerran julkisesti kastetilaisuudessa, vaikka tarkkaan ottaen kaste ei olekaan nimenantojuhla. Moni ei ole tietoinen, että lasta voi alkaa kutsua nimellään heti kun se on valittu. Ei tarvitse odottaa kasteeseen saakka, kuten monet tuntuvat tekevän. Nimen salailu perustuu vanhaan taikauskoiseen ajatukseen. Kuviteltiin, että se, joka tietää lapsen nimen ennen kasteen siunausta voisi jotenkin vahingoittaa lasta. Kasteen merkitys on, että Jumala ottaa vauvan omaksi lapsekseen ja lapsi liittyy seurakuntaan. Kasteessa Jumala lahjoittaa lapselle Jeesuksen Pelastajaksi sekä Pyhän Hengen voimaksi ja turvaksi elämässä.
 
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan. Nimi on tärkeä. Ei ole samantekevää minkä nimen pienokainen saa. Vanhemmat pohtivat tarkkaan lapsensa nimeä. Joskus halutaan nimi, joka on kiertänyt suvussa. Näin tuo nimi liittää lapsen sukupolvien ketjuun. Ehkä jotakin siitä hyvästä, mitä isoisät tai -äidit ovat olleet ja edustaneet, toivotaan tulevan lapsessa esiin. Joskus nimi voi olla yhdistelmä äidin ja isän nimestä tai nimi voi tarkoittaa jotakin, jolla on erityistä merkitystä lapselle ja hänen vanhemmilleen. On myös tärkeää, että lapsi on nimensä näköinen.
 
Nimi antaa meille identiteetin ja erottaa meidät toisistamme. Kun kuulemme nimemme, höristämme heti korviamme suuressakin väkijoukossa. Kuulemme oman nimemme eri tavalla kuin muut nimet tai sanat. Jokaisella meillä on kokemusta siitä, miten eri tavoilla nimemme on lausuttu. Vanhemmat ovat sanoneet nimemme hellästi ja rakastavasti, toisinaan taas jämäkästi komentaen. Opettaja koulussa on saattanut lausua nimemme väärin tai luokkakaverit vääntää sen pilanimeksi. Miten hyvältä tuntuukaan, kun joku muistaa nimemme ja kutsuu meitä omalla nimellämme. Mitä rakkaammasta ihmisestä on kyse, sitä ihanammalta tuntuu kuulla oma nimi hänen sanomanaan, eikö vain? Muistan itsekin kuinka vastarakastuneena toistelin rakkaani nimeä ja se tuntui maailmaan kauneimmalta nimeltä. Olihan se erityinen nimi kaikkien nimien joukossa.
 
Nimi ei ole tärkeä vain meille ihmisille. Jumalakin kutsuu ja tuntee meidät nimeltä. Hän on kutsunut meidät nimeltä perheensä jäseniksi ja puhuttelee meitä nimeltä jatkuvasti. Jumala ei koskaan unohda nimeämme. Ei silloinkaan, vaikka me unohtaisimme hänet elämässämme. Jumalakin voi sanoa nimemme eri tavoilla eri tilanteissa. Hän voi kutsua meitä hellästi, rohkaisevasti, lohduttaen. Joskus voimme kuulla lujemman kutsun, kehotuksen tai kiellon. Lasten virressä Jumalan kämmenellä sanotaan: ”Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan.” Jumala kutsuu jokaista nimeltä yhteyteensä. Hän kutsuu aivan erityisellä tavalla. Tavalla, jonka varmasti kuulemme. Sillä hän ei tahdo kenenkään joutuvan eksyksiin eikä iankaikkisesti hänestä eroon.
 
Oletko sinä kuullut Jumalan kutsuvan sinua?
Mitä olet hänen kutsuunsa vastannut?