Lapsi, tuo pieni ja avuton,

uuvuttava ja valloittava

omistaa elämän ydinvoimaa.

Päästäessäsi hänet sydämeesi hän räjäyttää padot,

murtaa sillat, luhistaa varustukset kunnes sydän heltyy,

särkyy ja itkee.

 

Samalla hän tekee sinut elävämmäksi, lämpimämmäksi,

inhimillisemmäksi.

Hän tekee sen pienillä kaulaasi kiedotuilla käsillään,

herkällä hymyllään, märällä suukollaan.

lohdutusta anovalla itkullaan.

Niillä hän valloittaa itselleen maan, taivaan ja ikuisuuden

Hän, Jumalan luomisteko, lahja ja ihme. (Anja Porio)

 

Kuulostaako tutulta? Näin kirjoittaa Anja Porio runossaan hyvin meidän äitien tuntoja. Lapsi tekee äidin. Varmasti muistat kun tulit ensi kertaa äidiksi. Miltä se tuntui. Millainen oli odotusaika, entä synnytys. Millaisen vauvan sait, oliko hän tyttö vai poika, minä vuoden aikana hän syntyi, millaiseen elämäntilanteeseen.  Miten elämä muuttui esikoisen synnyttyä? Aika paljon, eikö vain?

 Muistan itse kun katselin esikoispoikaani ja tunsin niin syvää rakkautta kuin en koskaan ennen ketään kohtaan. Oli aivan ihmeellistä että siinä hän oli, minun lapseni. Olisin vain voinut ihailla ja katsella häntä tunti tolkulla. Ihanimpia hetkiä olivat imetykset. Lapsi rinnoilla. Nuo hetket muistan kauneimpina vauva-ajasta. Vieläkin lapsiani, nyt jo 9- ja 11-vuotiaita katsoessani tulee välillä niin suuri onnen huuma, minun ihanat lapseni! Niin rakkaat ja omat! Valtava kiitollisuus Taivaan Isälle heistä!

 Äitiys on niin suuri asia, että se pelkästään riittäisi elämäntehtäväksi, vaikka nykyään ei näin ajatellakaan. Sillä voiko olla suurempaa kuin saada kasvattaa lasta, antaa elämän eväitä tuleville sukupolville. Mikä voi olla sen tärkeämpää! Arvostan suuresti kotiäitejä, vaikka itse en jaksanutkaan olla kotona kuin 3 ja puoli vuotta lapsiani hoitamassa.

 Äiti – maailman kaunein sana joku on sanonut. Muistan kun oma lapsi sen ensimmäisen kerran sanoi. Vahingossa 7 kuukauden iässä, sen kuulivat muutkin. Se oli ihmeellinen hetki. Vielä ihmeellisempiä ne hetket, kun hän sanoi sen tarkoittaen sitä. Ja joka kerta sen jälkeen. Vaikka välillä alkoi ärsyttää kun joka välissä kuului vaativa huuto; äiti, äiti. Ei hetkenkään rauhaa. Sitä se äitiys on. Lasta varten olemista, hänen tarpeisiinsa vastaamista.  Vieläkin usein kotona niin usein kuuluu Äiti äiti. Hyvä niin vaikka välillä se väsyttää. Mutta, ei mene kauan kun lentävät pois pesästä. Ihana kun vielä ovat siinä –tarvitsevina.

Suuri on se sanoma, joka sinuun on kätketty lapsi.

Sellaista voimaa, jonka sinun syntymäsi aiheutti

ei ole tässä talossa ennen nähty  kirjoittaa Satu Kreivi-Palosaari.

 

 Selvähän se, että kun lapsi syntyi, elämä muuttui, mullistui– lopullisesti. Pieni ihminen, josta piti ottaa vastuu. Yhtäkkiä elämä onkin imetystä, vaipanvaihtoa, lapsen nukuttamista, valvottuja öitä, sairaan lapsen hoitamista. 

Eräässä tarussa kerrotaan miten Jumala lähetti enkelinsä maan päälle ja pyysi tuomaan mukanaan kauneimman asian maan päältä. Enkeli ei osannut päättää ja siksi valitsikin kauneimman kukan, ihanimman tuoksun ja äidinrakkauden. Matka takaisin oli pitkä, niimpä kukka kuihtui, tuoksu haihtui, mutta äidinrakkaus pysyi. Sen enkeli ojensi Jumalalle kauneimpana asiana maan päältä.

Äidinrakkaus on lähes taianomaista. Äidin puhallus parantaa kivut ihmeellisesti. Ei ole isän puhalluksessa samaa voimaa. Lapsen kasvaessa tulee huolet. Pienet lapset pienet murheet, lapsen kasvaessa suuremmat huolet. Sellaiset johon ei puhallus autakaan. Monet äidin hiljaiset huokaukset Taivaan Isän puoleen. Suojele lastani, varjele elämän teillä. Vaaranpaikkoja niin monta. Ei yllä kaikkialle äidin suojeleva käsi. Voiko äitiin syvemmin koskea mikään kuin lapsen kipu, suru tai menetys. On kuin osa itsestä otettaisiin pois. Moni senkin joutunut kokemaan.

 Lapseni astuu syvässä lumessa.

Haluaisin kävellä hänen edellään

Mutta minun on vain katsottava vierestä

miten hän tarpoo umpihangessa lumisessa metsässä

kuluttaen voimiaan

Haluaisin ottaa hänet syliini.

Mutta minun on vain toivottava ja rukoiltava

ettei hän uupuisi matkalla.

Joskus voi vain rukoilla. Ja miten monet äidin rukoukset onkaan kuultu. Uskon vahvasti sanontaan: äidin rukoukset eivät mene hukkaan. Jumala kuulee ne erityisesti. Olen tämän kokenut usein.

Äitiyteen kuuluu myös se, että on osattava myös päästää irti, annettava lapsen mennä, kokeilla omia siipiään. Vaikka ei se helppoa ole. Ei voi elää lapsen puolesta. Mutta jos ei päästä irti, ei lapsi itsenäisty, löydä omia siipiään. Ja niin ei voi olla. Ei lasta menetä vaan hänet saa takaisin uudestaan, itsenäisenä aikuisena, omana itsenään. Ja suhteesta äitiin voi tulla entistä syvempi ja rikkaampi.

Lapsi tuo paljon onnea, iloa mutta myös vaivannäköä, huolta ja murhettakin. Voiko olla suurempaa huolta kuin mitä äiti tuntee lapsestaan. Olkoonpa lapsi pieni tai jo eläkeiässä, aina vain äiti huolehtii, murehtii lapsensa asioista: Miten se pärjää, onko sillä kaikki hyvin. Se kuluu äitiyteen. Ei sitä voi ravistaa itsestään pois. Kerran äiti, aina äiti. Se on rooli joka pysyy. Hyvä niin!

Vaikka tämä onkin juhlapuhe, niin kai silti voi todeta ettei äitiys ole aina vain autuutta ja onnea. Kipeää voi olla jos lapsi ei olekaan terve. Ei kasva tai kehity kuten muut. Silti yhtä rakas, jota äiti puolustaa leijonaemon lailla. Kipua voi tuoda sekin, kun lapsi ei täytäkään niitä unelmia, joita häneen asetettiin. Valitsee toisenlaisen elämänuran, puolison, tai elämä ajautuu sivuraiteelle, tulee pettymyksiä. Äidin ohjeet ja neuvotkaan eivät aina auta. Jokaisen tehtävä omat virheet. Kuljettava oma tie. Joskus niin kipeää seurata vierestä. Joskus suurinta rakkautta se, että antaa lapsen tehdä omat valintansa tuomitsematta, vaikkei itse samoja valintoja tekisikään.

Entä voiko olla suurempaa iloa, kuin minkä lapsen onnistuminen saa aikaan. Aivan sydän pakahtuu. Minun lapseni, minun omani. Niin etevä, taitava, oma lapseni. Miten upeasti hän soittaa, piirtää, urheilee, menestyy opiskeluissa, työelämässä. Sydän on haljeta ylpeydestä. Aina kun pappina tapaan ihmisiä, tulee puheeksi omat lapset, lapsenlapset. Se ilo ja rikkaus mitä he tuovat elämään. Äitiys tuo elämään niin paljon tunteita, ettei sitä voi sanoilla kuvata. Todellista elämänmakua.  Se, jolla on lapset, ei osaa ajatella elämää ilman heitä. He ovat elämän suola, ilo ja sisältö. Miten köyhää elämä olisikaan ilman lapsia, lapsenlapsia.

Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta. (Lauri Viita)

Äidit jaksavat uskoa ja toivoa. Tätä maata on rakennettu äitien sisukkuudella ja elämänvoimalla. Kunpa tänäkin aikana olisi vielä tällaista asennetta. Puhukaa, kertokaa, opettakaa meitä nuorempia mikä elämässä tärkeää, jakakaa oikeita arvoja, asenteita. Itse olen äärimmäisen kiitollinen äidille ja mummoilleni monista asioista ja arvoista jota olen saanut. Erityisen kiitollinen olen hengellisestä perinnostä jonka olen heiltä saanut. Pienestä tytöstä lähtien olen saanut turvata Taivaan Isään. Ilman tätä uskoa en olisi jaksanut elämän kivikkoisilla poluilla.

Miten monissa hautajaisissa olen kuullut kuinka lapset ovat sanoneet äidistään: kaikkensa teki meidän eteen, ei ajatellut itseään, vaan että meillä lapsilla olisi asiat hyvin. Sitä on äitiys, äidinrakkaus. Pyyteetöntä. Itsensä uhraavaakin.

Se soi jokaisen äidin sisimmässä kun vaan on aikaa kuunnella.

Siellä se on, syvällä sopukoissa vaikka arki vie voimat

eikä aina jaksa kiittää. Olet juuri se äiti, hyvä sellainen,

 jonka sinun lapsesi tarvitsee.

Sen sydämen laulun lapsesi kuulee,

kun hän sylissäsi painautuu sydäntäsi vasten.

 Ehkä tänään mietit miten nopeasti aika meneekään. Hetki vain ja lapset pyörivät jaloissa. Nyt saa ihmetellä lastenlasten kasvua. Elämä kiitää liian nopeasti. Vastahan hän oli sylissä, rinnoilla, nyt jo aikamies tai nainen jolla omat lapset.

 Lauri Viidan runo jatkuu: - Oi kuinka on ihana elää / ja tuutia lastenlapsiaan / ja kertoa kauniita uniaan!/ Niin suuri on Jumalan taivas ja maa / oi lapseni, rakastakaa!

 Rukous: Taivaan Isä, kiitos elämästä, kiitos äitiyden lahjasta. Herra, sinä tiedät elämämme, ilomme ja surumme. Kiitämme sinua tänään rakkaista lapsistamme ja lapsenlapsistamme. Herra, kätke heidät kaikki suojelukseesi ja varjelukseesi. Johdata heitä elämän teillä. Tätä pyydämme tietäen, että kuulet erityisesti meidän äitien rukoukset. Sinä Vapahtajamme joka itsekin sait olla äitisi rinnoilla ja kasvaa hänen hellässä hoidossaan siunaa meitä kaikkia. Aamen.

 (osa äitienpäiväpuheestani)