Voi miten ihania oli lapsuuden kesät mummolassa! Juostiin veljen kanssa kilpaa rantaan ja pulahdettiin vilpoiseen veteen.  Siellä polskittiin tunti jos toinen ja välillä juostiin saunan lämpöön. Mummolan saunan kiukaasta tuli parhaat löylyt! Ja voi miten pehmoiselta ruoho tuntui paljaissa varpaissa.  Saunomisen ja vedessä polskimisen jälkeen Eki-enon tuoma keltainen jaffa maistui älyttömän hyvältä. Yöt nukuttiin mummon kanssa vintissä ja juteltiin myöhään. Oli jännää kuunnella mummon tarinoita omasta lapsuudestaan. Se oli ihanaa, huoletonta aikaa. Pappa kävi päivisin polkumopolla kyläkaupassa ja toi jätskit tullessaan. Niistä sitten pihakiikussa istuen herkuteltiin. Voi että, saisipa tuon ajan takaisin!

Aika kultaa muistot, niin sanotaan. Monesti hautajaisten muistotilaisuudessa saa kuulla juuri noita ihania lapsuuden muistoja. Ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Kerran eräs mies sanoikin, voi kun voisi vielä palata tuohon aikaan. Hän sanoi sen niin vakavasti, että jäin miettimään asiaa. Tunnistin hänen sanoistaan jotakin tuttua. Nimittäin monta kertaa kun elämässä on ollut itsellä vaikea hetki, on tullut mieleen, että kunpa olisin vielä lapsi. Elämä olisi huoletonta ja murheet pieniä. Tunnistin tuon miehen sanoissa jotakin samankaltaista. Elämä ei ollut mennyt ihan putkeen, olisi mieluusti aloittanut kaiken alusta.. jos voisi palata lapsuuteen.

Kyllä kai ihmisen muisti on valikoiva ja ne kauniit muistot ajan myötä siivilöityvät mieleen ikävien muistikuvien unohtuessa. Tosin täytyy kyllä sanoa, että ei oma lapsuuteni ollut pelkkää onnea. Toki muistan ne ikävät hetket oikein hyivn, mutta mukavampi on ajatella hauskoja hetkiä.

20130622-223103.jpg

Jostain syystä monet mukavista muistoista sijoittuvat juuri mummolaan. Mummolla ja papalla oli aina aikaa kuunnella juttujani. Heidän kanssaan sain kokea monta kivaa elämystä maalaistalossa lehmien lypsystä lampaiden syöttämiseen. Mummon tekemät ruuat olivat vertaansa vailla. Ei kukaan keittänyt yhtä hyviä makarooneja kuin Alvimummo! :-) Salaisuus taisi olla, että hän lisäsi niihin suolan kaveriksi myös vähän sokeria.

Jännä miten jälkeen päin ajatellen moni asia muuttaa arvoaan. Nekin tylsiltä tuntuvat arkiset päivät, jolloin tuntuu että aika on pysähtynyt, voivat joskus nousta arvoon arvaamattomaan. Mutta miksi sitä ei osaa nauttia täysillä tästä hetkestä. Että vasta sitten vuosien päästä käsittää, että oli se vaan ihanaa silloin vuonna 2009.

Entäs jos päätettäisiin ihan porukalla, että tästä hetkestä alkaen aletaan nauttia jokaisesta uudesta päivästä, johon saamme herätä. Kiitetään kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on eikä vain katsota sitä puutoslistaa elämässä. Elämän rikkaus on siinä että näkee sen mitä omistaa eikä sitä mitä itseltä puuttuu. Onni on tässä ja nyt. Tässä ainutlaatuisessa hetkessä.

"Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä."

(Psalmi 118:24)