”Ei oo todellista”, kuuluu usein esimurrosikäisen lapseni suusta kun tapahtuu jotakin hänen mielestään yllättävää tai sellaista minkä hän ei tahtoisi olevan totta. Joskus tuon lauseen saa vastaukseksi kun muistuttaa häntä kotitöistä tai rajoittaa peliaikoja.
 
Tässä eräänä päivänä tajusin noiden sanojen olevan aika usein myös niiden ihmisten huulilla joita työssäni sairaalapappina kohtaan. Kun potilas esimerkiksi tulee sairaalaan rutiinitutkimukseen ja kuuleekin sairastavansa syöpää, ensimmäinen ajatus on: ei voi olla totta! Ei oo todellista! On tapahtunut virhe!

 20130901-181840.jpg
Ihmisen mieli on ihmeellisesti rakennettu. Kun tapahtuu jotakin järkyttävää, ihminen menee shokkiin. Shokki suojaa mieltä tiedolta, jota mieli ei vielä kykene ottamaan vastaan. Shokki antaa tavallaan mielelle aikalisän sopeutua tilanteeseen, niin ettei psyyke hajoa. Shokki on siis normaali reaktio traumaattisen tapahtuman yhteydessä. Shokissa olevan ihmisen maailma on romahtanut ja hän tarvitsee turvallista huolenpitoa eikä häntä saa missään tapauksessa jättää yksin.
 
Lapseni voimakas ilmaisu ei toki tarkoita, että hän menisi shokkiin kuullessaan kotitöistä, vaan kuvaa murrosikäisen dramaattista tapaa ilmaista itseään. Silti se on aika osuvasti sanottu. Aika usein nuo sanat tulevat itsellenikin mieleen kun luen vaikka iltapäivälehtiä tai kuuntelen uutisia. Miten paljon maailmassa tapahtuukaan asioita, joita on vaikeaa uskoa todeksi. Parisuhteen ristiriidat ja perheiden ongelmat tuntuvat joskus kärjistyvän aivan hirvittävillä tavoilla. Kodeissa tapahtuu asioita, joiden on vaikeaa uskoa olevan todellisia.
 
Mitä on tehtävissä? Millä tavoin itse kukin voisi vaikuttaa siihen, että maailma olisi parempi paikka elää? Äskettäin vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. On järkyttävää kuinka moni lapsi voi huonosti omassakin maassamme. Ennen ajateltiin kylän lasten olevan ”yhteisiä lapsia”, joista kylän kaikki aikuiset kantoivat huolta. Nykyään voi naapurissa tapahtua hirvittäviä asioita ilman että kukaan uskaltaa puuttua siihen. Entäpä jos alkaisimme välittää enemmän toinen toisistamme. Voisimmeko vaikka kysyä naapurirapun perheiltä miten he voivat ja mitä heille kuuluu. Joskus katastrofin voi estää pienillä sanoilla ja teoilla. Aletaan kantaa huolta elinpiiristämme ja asuinyhteisöistämme. Ojennetaan auttavaa kättä ja uskalletaan kysyä tarvitseeko toinen apua.
 
”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mark. 12:31)