Jörg Zink kirjoittaa:
Vaikka minä puhuisin kauniita sanoja hellyydestä ja rakkaudesta,
mutta ajattelisin ennen kaikkea sitä rakkautta,
jota tahtoisin itse saada toiselta,
enkä niinkään tätä toista, jota rakastan, silloin olisin vain itsekeskeinen egoisti.
Sillä rakkaus saa tekomme kestämään Jumalan silmissä.
Pysyväistä saavat aikaan ne, jotka rakastavat!

Rakkaus on katoamaton. Kaikki mitä me puhumme, hukkuu tuuleen.
Kaikki mitä me tutkimme ja pohdimme, unohdetaan.
Meidän tietomme on vain sirpaleita, puheemme Jumalasta vain sirpaleita.
Kun meidät ottaa vastaan Täydellinen, me saamme jättää sirpaleet taaksemme.

Yhtä ja toista me jo täällä ymmärrämme.
Mutta kerran me tunnemme sillä selkeydellä,
jolla Jumala tuntee meidät.
Niin pysyvät usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Usko on muuttuva näkemiseksi, toivo on muuttuva kiitollisuudeksi.
Mutta rakkaus pysyy rakkautena iankaikkisesti.
Siis sen, mikä pysyy tässä ajassa ja tämän maailmanajan jälkeen
rakentavat ne, jotka rakastavat.


Herra, kiitos siitä että sinä itse olet rakkaus. Kiitos, että olet näyttänyt että tärkeintä ei ole se mitä me saamme aikaan tai mitä me omistamme, vaan se että me rakastamme.  Anna rakkautesi vallata elämämme ja olemuksemme niin, ettemme enää toimisi itsekkyydestä ja omanedun tavoittelusta käsin vaan rakkaudesta. Aamen.